Monni – Monikulttuurisempi koulu -hankkeen tavoitteena oli ehkäistä maahanmuuttajiin liittyviä ennakkoluuloja ja maahanmuuttajataustaisten nuorten syrjäytymistä. Projekti tuotti kouluille välineitä etnisen syrjinnän tunnistamiseen ja käsittelemiseen sekä asenneilmapiirin parantamiseen.
Hanke toteutti tutkimukseen pohjautuvan etniseen syrjintään puuttuvan ja korjaavan työn osion (intervention). Hankkeen aikana tuotettiin puuttuvan ja korjaavan työn menetelmä ja materiaalipaketti koulujen käyttöön. Lisäksi kartoitettiin nuorten rasismi- ja syrjintäkokemuksia sekä kehitettiin työväline koulujen rasismitilanteen seuraamiseen sekä asian puuheeksiottamiseen.
Toiminta-alueelle (Kotka, Kouvola, Lahti, Helsinki) rakennettiin rasismin vastaisen työn verkosto. Lisäksi hankee järjesti aiheeseen liittyviä koulutus- ja seminaaritilaisuuksia. Hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto, Opetushallitus ja osallistuja-alueen kunnat. Hanke toteutettiin 1.1.2009–31.12.2012.