Koronavirustilanteen vaikutus koulutuksiimme
Seuraamme koronavirustilanteen kehittymistä ja noudatamme Suomen hallituksen asettamia rajoitustoimenpiteitä, viranomaisten suosituksia ja Helsingin yliopiston ohjeistusta. Päivitämme tietoa koronavirustilanteen vaikutuksista koulutustemme järjestämiseen tälle sivulle >>

FI | SV | EN

Työyhteisösovittelu ja restoratiivisuus

Työyhteisösovittelun ja restoratiivisten menetelmien avulla lisätään työhyvinvointia, ehkäistään konflikteja ja lisätään työyhteisön vuorovaikutustaitoja.

TYÖYHTEISÖSOVITTELUN DIPLOMA (15 OP)

Työyhteisön konfliktit tarjoavat mahdollisuuden oppimiseen. Ristiriitatilanteessa ulkopuolisen puolueettoman sovittelijan rooli voi olla keskeinen, jotta ihmiset kykenisivät taas puhumaan toisilleen ja keskittymään olennaiseen eli työhönsä. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa monipuolista osaamista työyhteisösovitteluun ja edellytykset toimia työyhteisösovittelijana erilaisissa organisaatioissa. Koulutuksen aikana kehitetään työyhteisösovittelun toimintamalli ja käynnistetään sovittelu omassa tai asiakasorganisaatiossa. Tavoitteena on myös edistää työyhteisösovittelun käyttöä ja tunnettuutta menetelmänä, jonka avulla voidaan käsitellä organisaatiossa esiintyviä konflikteja sekä lisätä vuorovaikutustaitoja työyhteisössä.

VUOROVAIKUTUKSESTA VIRETTÄ ‒ TUKALISTA TILANTEISTA TYÖNHYVINVOINTIIN TYÖYHTEISÖSOVITTELUN TYÖKALUILLA

Valmennuksessa kytketään työyhteisösovittelun työkaluja osaksi esimies- ja johtamistyötä. Valmennuksen aikana osallistujat hahmottavat työyhteisönsä keskeiset vuorovaikutukselliset voimavarat, ristiriitoja aiheuttavat tekijät ja pystyvät sen jälkeen itseohjautuvasti ja ennaltaehkäisevästi tarttumaan yhteistyötä hankaloittaviin tiimin dynamiikkaan liittyviin tekijöihin. Valmennuksesta saa käytännön työkaluja voimaannuttavaan, motivoivaan ja innostavaan yhteistoimintaan ja esimiestyöhön.

RESTORATIIVINEN KOHTAAMINEN TYÖYHTEISÖN VOIMAVARANA

Koulutus avaa restoratiivisen kohtaamisen teoreettisia lähtökohtia ja ajattelutapaa sekä osallisuuden merkitystä. Se vahvistaa kohtaamisen osaamista yhteistyötä hankaloittavissa tilanteissa niin, että jännitteitä voidaan purkaa yhteistyössä yhteisön jäsenten kanssa.

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Marianne Terkki-Mallat
050 415 0520
etunimi.sukunimi@hyplus.fi

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Marianne Terkki-Mallat
050 415 0520
etunimi.sukunimi@hyplus.fi

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

Tiedosta tukea päätöksentekoon
Artikkeli on julkaistu Rexi-lehdessä 02/2021. Kirjoittajat: Kaisa Honkonen ja Leena Vainio, Suomen eOppimiskeskus ry; Tomi Rautaoja, Turun […]
Onnistuneen koulutuksen toteuttaminen: ”Suunnittele, suunnittele ja suunnittele!”
Miten koulutus toteutetaan onnistuneesti ja mitä kaikkea prosessissa tulisi ottaa huomioon? HY+ käynnistää jälleen syksyllä […]
Oppimisanalytiikka oppilaitosjohtamisen tukena
Kouluissa dataa kertyy paljon erilaisiin rekistereihin ja järjestelmiin, mutta kertyneen datan hyödyntäminen ei kuitenkaan ole […]

Koronavirustilanteen vaikutus koulutuksiimme
Seuraamme koronavirustilanteen kehittymistä ja noudatamme Suomen hallituksen asettamia rajoitustoimenpiteitä, viranomaisten suosituksia ja Helsingin yliopiston ohjeistusta. Päivitämme tietoa koronavirustilanteen vaikutuksista koulutustemme järjestämiseen tälle sivulle >>