Koulutusten maksamisessa saattaa esiintyä häiriöitä
Kortti- ja pankkimaksutavat eivät välttämättä toimi kaikilla asiakkaillamme. Vikaa korjataan. Pahoittelemme häiriötä!

FI | SV | EN

Video on mainio väline opettaa, ohjeistaa ja oivaltaa

Videon kuvaaminen puhelimella

Somevaikuttajien tekemiä videoita on meille tarjolla lukematon määrä, mutta on vaikea löytää yksinkertaista ja selkeää ohjeistusta, kuinka kuvaat hyvän opetusvideon. Mikä saisi opettajan tai virkamiehen kaivamaan älypuhelimensa takataskusta ja nappaamaan oivallisen ja oivaltavan tallenteen arkisesta hetkestä työtilassa, luokassa, työmaamontussa, avo- tai umpikonttorissaan tai vaikkapa sen kuuluisan laiturin nokassa, missä me kaikki teemme etätyömme, ja jonka voisi jakaa saman tien kollegoille tai opiskelijoille? 

Kaikille julkiset julkaisualustat, YouTube etunenässä, ovat täynnä opastusta, hyviä neuvoja, musiikkia, autokolareita ja vlogattuja elämäntarinoita (unohtamatta kissavideoita). Viimeisen viiden vuoden aikana uusien julkaisualustojen määrä on räjähtänyt, ja varsinkin nuoriso ahmii visuaalista sisältöä valtavia määriä. Ero aiempiin sukupolviin on huikea.

Mutta samalla kun nuoriso katsoo liikkuvaa kuvaa jatkuvasti, he myös tuottavat itse toinen toisilleen tai laajemmillekin yleisöille loputtomasti lyhyitä visuaalisia viestejä. Valmius lukea, tulkita ja tuottaa liikkuvaa kuvaa jatkuvasti on nuorille täydellisen luonnollista ja luontevaa. Älypuhelimesta on tullut olennainen osa koko olemassaoloa.

Koska olen iäkkäämpi henkilö, siis reliikki dinosaurusten aikakaudelta, käytän edelleen YouTubea. Katsoin aamulla minuutin mittaisen videon, miten tehdään lahopuuaita. Minuuttiin mahtui kaikki olennainen, mitä tuollaisen aidan rakentamisesta pitää tietää. Katselu, oppiminen, oivallus ja rakentamispäätös, kaikki mahtui samaan minuuttiin.

Kaikilla on taito lukea videoita, vaikka sitä ei opeteta missään. Taito on lisäksi kansainvälinen ja katsojan äidinkielestä riippumaton. Video voi olla kömpelö, kuva voi heilahdella, äänitys olla huono ja silti ymmärrämme sisällön.

Huonolaatuinenkin video muistuttaa tapaa, jolla havaitsemme omin silmin mitä tahansa päämme ulkopuolista todellisuutta. 48 megapikselin silmällä kuvattu havainne katselulaitteisiimme jaeltuna vie meidät keskelle tuoreimpia tapahtumia, ja parhaimmillaan ymmärrämme jonkin asian, vaikka siitä ei videolla kerrota ääneen sanallakaan.

Jos tekijä haluaa varmistaa, että ymmärrämme asian niin kuin hän sen haluaa ymmärrettävän, videossa vilisee kirjoitettua tekstiä, pysäytyskuvia, toistoa, kuvaa kuvan päällä, nopeutuksia, hidastuksia ja ajallisia hyppyjä jauhopussista valmiiseen viineriin viidessä minuutissa. 

Miksi tätä mainiota ja helppoa kommunikaatiovälinettä käytetään kuitenkin opetusalalla niin vähän?

Laadukasta televisiokelpoista kuvaa tuottanut videokamera maksoi neljännesvuosisata sitten useamman kuukauden palkan. Nyt huomattavasti parempaa kuvalaatua tuottava kamera kulkee lähes jokaisen taskussa, eikä se maksa muutamaa satasta enempää. Kameran saa kuvauskuntoon kymmenessä sekunnissa, ja sen käynnistäminen vaatii käyttäjältä tasan yhden napin painallusta.

Älypuhelimen automatiikka hoitaa tekniikan, ja kuvaaja voi keskittyä kuvaamiseen. Kuvatun videon voi katsoa heti, ja jos se meni pieleen, sen voi kuvata saman tien uudelleen. Kuvaamisen kustannukset? Nolla euroa. 

Laitteiden puute ei siis voi enää olla syy siihen, että videoita ei kuvata. Mistä sitten kiikastaa? Onko kuvaaminen kielletty tai rajoitetaanko sitä monin tavoin? Kasvot eivät saa näkyä tai kaikilta kuvassa näkyviltä henkilöiltä pitää olla kirjallinen kuvauslupa. Työprosessia ei saa julkistaa, keskeneräistä ei haluta näyttää, kilpailija nappaa idean tai filosofista pohdintaa ei voi visualisoida, ei ainakaan omalla kännykällä.

Olen opettanut videokuvaamista Kiinassa ja Etelä-Afrikassa. Kaikki oppivat kuvaamisen perusasiat tunnissa. Perusasioiden muistamisen paras väline on itse kuvattu video, videot, kymmenet videot, jotka paranevat teknisesti jokaisella kuvauskerralla. Etelä-Afrikassa into sammui, kun videoita ei pystytty jakamaan nettiyhteyksien tolkuttoman kalliiden hintojen takia.

Suomessakin kuvaajalta loppuu into, jos hän ei saa palautetta videoistaan. Katsooko tätä kukaan? Jos katsoo, kertooko katsoja oppineensa tai edes ilahtuneensa videosta? 

Kirjailija kirjoittaa kirjan ja toivoo että joku lukee sen. Lukijan löytämisen varmistamiseksi meillä on vuosisatoja kehitetty valtavia organisaatioita. Onko niin, että kirjoitetun tekstin dominanssi jyrää edelleen alleen visuaalisen viestinnän?

Nuorisomme on ainakin omaksumassa lujaa vauhtia visuaalisen napostelukulttuurin, jossa ahmitaan kuvakarkkeja kymmeniä kilobittejä tunnissa. Sama nuoriso käyttää kuitenkin myös valtavia määriä videoita oppiakseen uusia asioita. 

Voiko mustavalkotelevision aikakaudella syntynyt opetushenkilö tunkea minuutin opetusvideonsa tähän visuaaliseen viidakkoon? Kyllä voi. Opiskelija saattaa toki sivuuttaa sen ja siirtyä kissavideoihin, mutta on kuitenkin erittäin todennäköistä, että kissavideofani valitsee videon oppimateriaalikseen mieluummin kuin kirjan. Oppimateriaalina video on mainio väline.

Teksti: Taneli Haro, TV-ohjaaja, TV-ohjauksen opettaja ja radiotoimittaja

Taneli Haro on yksi uuden Oppimateriaalivideoiden tekeminen kännykällä -valmennuksen valmentajista. Valmennus on suunnattu eri alojen opettajille, kouluttajille, perehdyttäjille, työpaikkaohjaajille, oppissopimuskouluttajille, valmentajille ja verkko-opetuksen parissa työskenteleville. Lisäksi valmennus sopii asiantuntijatyötä tekeville, jotka laativat työssään opetuksellisia tai ohjevideoita. Tutustu valmennukseen ja ilmoittaudu mukaan!

Lue seuraavaksi

Koulutusten maksamisessa saattaa esiintyä häiriöitä
Kortti- ja pankkimaksutavat eivät välttämättä toimi kaikilla asiakkaillamme. Vikaa korjataan. Pahoittelemme häiriötä!