FI | SV | EN

Pikkumatikka mukana varhaiskasvatuksen arjessa

Koulutus tarjoaa tietoa siitä, miten matemaattista ajattelua voidaan tukea varhaiskasvatuksessa.

Pikkumatikalla tarkoitetaan varhais- ja alkukasvatuksen matemaattisten taitojen aluetta, lasten matemaattista ajattelua ja sen tukemista näissä ikävaiheissa (Hannula-Sormunen, 2024). Tutkimuksissa on havaittu, että varhaiset matemaattiset taidot ovat tärkein ennustaja matemaattisten taitojen, lukutaidon ja koulumenestyksen rakentumisessa. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen KARVIn arviointitutkimuksen mukaan lasten väliset erot taidoissa näkyvät jo ensimmäisellä luokalla, mikä vahvistaa sen, että lapsen matemaattisen ajattelun perusta luodaan jo ennen kouluikää.

Varhaiskasvatus on ympäristö, jonka pedagogisilla ratkaisuilla voidaan lisätä lasten yhdenvertaisuutta. Varhaiset matemaattiset taidot -koulutus edistää tätä tavoitetta tarjoamalla tietoa siitä, miten matemaattista ajattelua voidaan tukea varhaiskasvatuksessa. Koulutuksessa perehdytään siihen, miten kasvattaja voi hyödyntää arjessa tapahtuvaa matemaattista ajattelua ja ympäristöstä löytyviä piirteitä lasten ajattelun kehittämisessä.

Esimerkit ovat artikkelista ”Suosituksia monikielisten lasten varhaisten matemaattisten taitojen tukemiseen – Temaattinen synteesi” (Luomaniemi, Kankaanpää & Hannula-Sormunen, 2023).

Kohderyhmä

Varhaiskasvatuksen henkilöstö

Toteutustapa

Koulutus toteutetaan etäkoulutuksena (Teams/Zoom) tai lähikoulutuksena. Koulutus muodostuu kahdesta 90 minuutin koulutuksesta tai kolmesta 60 minuutin koulutuksesta. Koulutukseen sisältyy ennakko- ja välitehtävä.

Sisältö

Sisältö täydentyy ja vahvistuu asiakkaan ja kouluttajan kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Esimerkkejä käsiteltävistä aiheista: 

  • Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja matemaattinen ajattelu – miten lapsen matemaattisen ajattelun taitoja voi tukea havainnollisen ja leikinomaisen toiminnan kautta
    • ympäristön hyödyntäminen matemaattisten taitojen harjoittelussaarjen tilanteet
    • lasten havaintoihin ja aloitteisiin tarttuminen ja yhteinen pohdinta
  • Monikielisten lasten matemaattisten taitojen tukeminen
    • kulttuurisesti ja kielellisesti vastuullinen pedagogiikka
    • lasten vahvuudet tiedostava toiminta
    • lasten osallisuus ja pätevyyden tunne
    • päiväkodin ja perheiden välinen yhteistyö
  • Matematiikkapuheeseen kannustavan yhteisön luominen
    • matematiikka osana leikkiä ja tarinoita
    • matemaattisen kielen ja sanaston kehittymisen tukeminen kielitietoisin menetelmin

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen…

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä…