Miten koulu voi vahvistaa lasten ja nuorten kykyä selviytyä vastoinkäymisistä, luottaa omiin mahdollisuuksiinsa ja katsoa tulevaisuuteen toiveikkaasti?
Resilienssi ei ole synnynnäinen ominaisuus, jota toisilla on ja toisilla ei. Sitä voidaan vahvistaa. Koululla ja kouluyhteisön päivittäisellä vuorovaikutuksella on tässä tärkeä merkitys.
Haastattelimme Resiliessiä vahvistava koulu -kouluttajaamme KT Annukka Töyriä, joka tarkastelee väitöskirjassaan resilienssiä sinnikkyyden, tunne- ja vuorovaikutustaitojen, itsetunnon, vahvuuksien tunnistamisen, myönteisen elämänasenteen ja tulevaisuususkon kautta. Näitä taitoja harjoittelemalla resilienssiä on mahdollista vahvistaa.
Resilienssi rakentuu ja muuttuu oppilaan ja hänen ympäristönsä vuorovaikutuksessa. Siksi sen vahvistamisessa katse kannattaa suunnata yksittäisen oppilaan lisäksi koko kouluyhteisöön: siihen, kuinka kohtaamme toisemme, millaisia osallistumisen mahdollisuuksia tarjoamme ja miten toimimme silloin, kun joku tarvitsee tukea.
Tavallinen koulupäivä tarjoaa mahdollisuuksia vahvistaa resilienssiä
Resilienssi vahvistuu koulun arjen sosiaalisissa tilanteissa. Keskeistä on, että oppilas saa kokea olevansa oman yhteisönsä tärkeä toimija.
Yhteisöllisyyteen liittyy vastavuoroisuus: lapsi saa tukea muilta, mutta hänellä on myös mahdollisuus antaa jotakin yhteiseen toimintaan. Lapsi tarvitsee kokemuksia siitä, että hän kuuluu joukkoon, on toisille tärkeä ja saa tarvittaessa apua.
Kun oppilaan vahvuudet huomataan, haasteita ratkotaan yhdessä ja onnistumisia tehdään näkyviksi, vahvistuu luottamus sekä itseen että muihin.
Sosiaalinen media voi sekä tukea että haastaa resilienssiä
” En tarkastellut sosiaalista mediaa väitöskirjassani, mutta resilienssin näkökulmasta sitä voidaan pohtia suojaavien ja kuormittavien tekijöiden kautta,” Annukka kertoo.
Parhaimmillaan sosiaalinen media tarjoaa kaveruutta, vertaistukea ja kokemuksia joukkoon kuulumisesta. Toisaalta siihen voi liittyä vertailua, ulkopuolisuutta ja kiusaamista. Olennaista on, millaisia kokemuksia lapsi tai nuori somessa saa ja millaista tukea hänellä on niiden käsittelyyn.
Voisikin kysyä: vahvistaako somessa tapahtuva vuorovaikutus nuoren kokemusta siitä, että hän on arvokas ja kuuluu joukkoon, vai lisääkö se vertailua ja ulkopuolisuuden kokemuksia?
Lapselle ja nuorelle on tärkeää voida kertoa vaikeista kokemuksistaan ja luottaa siihen, että aikuinen kuuntelee ja auttaa. Myös somen äärellä tarvitaan yhteistä keskustelua siitä, miten kohtelemme toisiamme, pidämme huolta toisistamme ja toimimme silloin, kun joku jää ulkopuolelle.
Kasvun asenne antaa tilaa yrittää uudelleen
Sopivat haasteet ja mahdollisuus harjoitella pitkäjänteisyyttä ovat tärkeitä resilienssin kehittymiselle. Liiallinen suorituspaine voi kuitenkin olla haitallista, jos lapsen arki alkaa rakentua jatkuvan riittämättömyyden kokemuksen ympärille.
Annukan tutkimuksessa suorituspaineita ei mitattu, mutta itsetunnon tukeminen, oikein mitoitetut tavoitteet ja onnistumisen kokemukset olivat tärkeitä resilienssin vahvistamisen lähtökohtia.
Lapsi tarvitsee myös kokemuksen siitä, että epäonnistuminen on sallittua. Tutkimuksen interventiossa harjoiteltiin kasvun asenteen mukaisesti ajatusta siitä, ettei epäonnistuminen ole pysyvä tila, vaan osa oppimista.
Jos vaatimukset ylittävät jatkuvasti lapsen taidot tai hänen saamansa tuen, usko omiin mahdollisuuksiin voi horjua. Kouluyhteisössä voidaan sen sijaan vahvistaa ilmapiiriä, jossa arvostetaan yrittämistä, yhdessä oppimista ja toisten auttamista. Lapsen on tärkeää kokea olevansa arvokas myös silloin, kun jokin asia on hänelle vaikea.
Resilienssiä on myös taito pyytää ja vastaanottaa apua.
Sopivat haasteet ja yksilöllinen tuki auttavat oppilasta onnistumaan
Oppilaiden taidot, aiemmat kokemukset ja käytettävissä olevat voimavarat vaihtelevat. Siksi resilienssin vahvistamisessa ei voida käyttää kaikille täysin samanlaista lähestymistapaa.
Hyvä oppilaantuntemus auttaa opettajaa tunnistamaan oppilaan vahvuudet ja sovittamaan tehtävät ja tuen hänen tarpeisiinsa. Huoltajat voivat täydentää tätä kuvaa kertomalla oppilaan taidoista ja kiinnostuksen kohteista, jotka eivät välttämättä näy koulussa. Jokainen oppilas tarvitsee omiin tarpeisiinsa vastaavaa tukea sekä mahdollisuuksia osallistua ja onnistua.
Väitöstutkimuksessani tarkastelin tarkoitusta varten suunnitellun intervention yhteyttä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden resilienssin ja sitä vahvistavien taitojen kehittymiseen. Tutkimusjoukko koostui erityisluokilla opiskelevista oppilaista, ja intervention runkoa mukautettiin eri oppilasryhmille.
Työskentely tapahtui oppilaiden omissa luokissa tuttujen aikuisten tuella. Käytössä oli esimerkiksi kuvatukea, selkokieltä, selkeitä ohjeita ja ikään sopivia harjoituksia. Näin pyrittiin luomaan edellytyksiä sille, että jokainen pystyi osallistumaan yhteiseen toimintaan ja saamaan onnistumisen kokemuksia.
Lapsen taitojen harjoittelun rinnalle tarvitaan ympäristö, joka vastaa hänen tarpeisiinsa. Tämä edellyttää koululta muun muassa erityispedagogista osaamista, moniammatillista tukea, kodin ja koulun yhteistyötä sekä riittäviä resursseja.
Vertaissuhteissa harjoitellaan myös vastoinkäymisistä selviytymistä
Vertaissuhteilla on tärkeä merkitys resilienssin rakentumisessa. Niissä lapselle muodostuu kokemus: kuulun joukkoon ja olen toisille tärkeä.
Kaverilta saatu kannustus, yhdessä ratkaistu pulma tai yhteinen onnistuminen voi vahvistaa uskoa sekä omiin mahdollisuuksiin että muiden apuun. Samalla harjoitellaan kuuntelemista, myötätuntoa ja ristiriidoista selviytymistä.
”Omassa tutkimuksessani oppilaat harjoittelivat esimerkiksi omien ja toistensa vahvuuksien tunnistamista, kannustavan palautteen antamista sekä oppitunnin onnistumisten tarkastelemista yhdessä”, Annukka kertoo. Havaintojen ja opettajien palautteiden perusteella harjoittelu tuki myönteistä ilmapiiriä ja toisia arvostavaa kohtaamista. Kun tehtävä tarjoaa sopivasti haastetta ja apua on saatavilla, oppilas voi huomata, että vaikeassakin tilanteessa pääsee eteenpäin ja että toisiin voi tarvittaessa turvautua.
Aikuisilla on tärkeä tehtävä vertaissuhteiden tukemisessa. Jokainen lapsi tarvitsee mahdollisuuden päästä mukaan yhteiseen toimintaan ja löytää oma paikkansa ryhmässä.
Osallisuus vahvistaa kokemusta: minä olen tärkeä tässä yhteisössä
Yhteisöllisyys vahvistaa resilienssiä silloin, kun lapsi myös itse kokee kuuluvansa yhteisöön ja voivansa toimia siinä.
Osallisuudessa yhdistyvät kokemus yhteisöön kuulumisesta ja mahdollisuus vaikuttaa: minua kuunnellaan, minulla on annettavaa ja voin vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Nämä kokemukset vahvistavat oman arvon tunnetta ja luottamusta siihen, että omalla toiminnalla on merkitystä.
Osallisuuden ei tarvitse merkitä suuria asioita. Se voi toteutua esimerkiksi silloin, kun oppilaan ehdotus otetaan huomioon, hänen vahvuutensa auttaa koko ryhmää tai hän pääsee mukaan ratkaisemaan yhteistä pulmaa.
Parhaimmillaan tällaiset kokemukset vahvistavat paitsi lapsen luottamusta itseensä myös koko ryhmän yhteistä kokemusta: yhdessä me pystymme.
Resilienssiä rakennetaan yhdessä
Resilienssin vahvistamisessa ei siis ole kyse vain yksittäisen lapsen sinnikkyyden kehittämisestä. Yhtä tärkeää on tarkastella ympäristöä, jossa lapsi oppii, kasvaa ja kohtaa muita.
Millaisen kokemuksen koulupäivä antaa oppilaalle hänen omasta arvostaan? Saako hän apua sitä tarvitessaan? Huomataanko hänen vahvuutensa? Pääseekö hän mukaan ja voiko hän puolestaan auttaa muita?
Resilienssiä vahvistava koulu rakentuu arjen kohtaamisista, osallisuudesta, onnistumisen näkyväksi tekemisestä ja kokemuksesta, ettei vaikeuksien kanssa tarvitse jäädä yksin.
Kirjoittanut: Heli Hottinen-Puukko
HY+:n Resilienssiä vahvistava koulu -koulutuksessa syvennytään siihen, miten resilienssiä voidaan vahvistaa koulun arjessa ja koko kouluyhteisön toiminnassa. Koulutus tarjoaa näkökulmia ja käytännön keinoja oppilaiden voimavarojen, osallisuuden, yhteisöllisyyden sekä myönteisen vuorovaikutuksen tukemiseen.
