FI | SV | EN

Mobiili liikuttaa muutenkin kuin Pokemonilla

Sain viime vuonna kutsun lähteä mukaan VALOn Ilo kasvaa liikkuen -hankkeen työryhmään. Tavoitteeksi meille annettiin pohtia miten mobiilivälineiden avulla voitaisiin kannustaa lapsia liikkumaan enemmän. Keksimme ryhmällemme erittäin kuvaavan nimen: ”Digiloikka leikkiin”. Tehtävä varmasti herättää monessa kasvattajassa ristiriitaisia ajatuksia. Eikö ne mobiililaitteet ja paljon parjattu ruutuaika ole juuri niitä lasten liikunnan esteitä.

Ryhmämme koostuu ympäri maata kootusta innokkaista varhaiskasvattajista ja esiopettajista, joiden mielikuvituksella ei tunnu olevan mitään rajaa. Ehkä mielenkiintoisinta on ollut olla mukana keksimässä miten liikuntaa voisi tukea sovelluksilla, jotka alun perin on tarkoitettu vallan muuhun. Esimerkiksi Bee-Bot-robotin ohjelmoinninkin ohessa voi välillä käydä tekemässä liikuntasuorituksen, kun robotti laitetaan kulkemaan erilaisten liikuntatehtäväkorttien päällä. Lapsi valitsee korteista mieleisensä liikuntatehtävän ja ohjelmoi robotin kulkemaan sen päälle. Kun robotti on pysähtynyt, niin kaikki lapset tekevät vaikkapa kärrynpyörän ennen seuraavaa ohjelmointia.

Perjantaina olen menossa Vanhaan sataman Varhaiskasvatus-messuille kertomaan työryhmämme innovatiisista tuotoksista ja liikuttavista mobiili-ideoista varhaiskasvattajille.

Jukka Koivisto Kuva: Ville Korhonen

Jukka Koivisto
Kirjoittaja on HY+:n kehittämispäällikkö, digikouluttaja ja pedagogi, joka lataa akkunsa pelaamalla tennistä.
Twitterissä
@jzkoivis

 

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi