Eettisen johtajan kommunikaatio-ohjeet

Johtamisoppeja syntyy kuin sieniä sateilla. Eettinen näkökulma on yksi uusi lisä johtajan työkalupakkiin. Olemme Henriikka Mustajoen kanssa kehittäneet ennakoivan etiikan metodia osaksi tukemaan yritysten arkista päätöksentekoa niin että eettisiin kysymyksiin voitaisiin tarttua ennen kuin niitä tulee ongelmia. Kommunikaatiotutkijana minua kiinnostaa, miten dialogi toimii näiden päämäärien saavuttamiseksi.

Sekä yhteiskunnan että yrityksen menestyksen keskeinen tekijä on luottamus. Jos ei ole luottamusta, sinua ei kuunnella. Jos sinua ei kuunnella, et saa viestiäsi perille. Jos et saa viestiäsi perille, et voi johtaa. Siksi johtamista ja kommunikaatiota pitää tarkastella sen kannalta, miten ne edistävät luottamuksen syntymistä. Näin se menee.

Kuuntele

Johtajaksi valikoituu ihmisiä, jotka osaavat puhua innostavasti, vakuuttavasti ja uskottavasti. Haastattelutilanteissa he joutuvat vakuuttamaan valitsijat puheellaan. Heiltä ehkä kysytään, osaavatko he kuunnella, johon he vastaavat että mielestänsä osaavat. Harva kuitenkin osaa.

Kuuntelu on tärkeää monesta syystä. Sitä kautta johtaja saa tietoa siitä, mitä yrityksessä todella tapahtuu. Ilman tätä tietoa on vaikea kehittää yritystä. Samalla lisääntyy luottamus siihen, että työntekijän ääntä halutaan kuunnella.

Varmista että purkukanava toimii

Kaikilla työpaikoilla yksi suosituimmista puheenaiheista on se, että ”ne siellä” eivät ymmärrä meitä. Osa tästä purkupuheesta on luonnollista nurinaa, jonka avulla luodaan yhteishenkeä. Mutta jos siitä tulee ainoa tapa keskustella, asialla tulisi tehdä jotakin.

Alinomainen purkupuhe siirtää vastuun työpaikan kehittämisestä pelkästään johtajille. Korkean hierarkian kulttuureissa monet työntekijät haluavatkin tätä, mutta suomalaisuuteen kuuluu ihmisten autonomia ja henkilökohtainen vastuu myös työpaikoilla. Koska suuressa yrityksessä johtaja ei voi tavata jatkuvasti kaikkia työntekijöitä, tarvitaan kanavia, joita myöten tieto kulkee suoraan ylhäältä alas ja alhaalta ylös.

Jos esimies-, ammattiyhdistys- tai työsuojelukanava ei herätä riittävästi luottamusta, mahdollinen väylä on demokratian yksi muoto, seitsemän hengen porukat, jotka valitsevat puhemiehensä tai puhenaisensa seuraavan tason seitsikkoon.

Julkista ajankäyttösi

Sekä johtajan että työntekijän ajankäyttö heijastaa heidän arvojaan ja siksi se on aina myös eettinen valinta. Jos pomoa ei ”koskaan näy täällä”, se tulkitaan niin, että hän ei arvosta meidän työtämme. Johtajan olisi hyvä paljastaa aikapiirakkansa koko työyhteisölle: kuinka paljon hän käyttää aikaansa ulkopolitiikkaan eli sidosryhmätyöhön ja markkinointiin, kuinka paljon keskusjohdon palavereihin ja omaan ajatteluun, kuinka paljon informaation jakamiseen ja dialogiin työyhteisön kanssa ja kuinka paljon jää aikaa tavata yksittäisiä työntekijöitä.

Kun johtajan ajankäyttöpiirakka on tiedossa, työntekijöiltä voidaan kysyä, miten sitä olisi hyvä heidän näkökulmastaan muuttaa. Olisiko pomon hyvä näkyä työpaikan käytävillä useammin ja käyttää vähemmän aikaa sidosryhmätyöhön vai ehkä päinvastoin? Jos ehdotus on johtajan mielestä hyvä, hän voi toimia sen mukaisesti. Jos se ei tunnu hyvältä, hän on velvollinen perustelemaan mielipiteensä.

Ole johdonmukainen

Yrityksen tulee olla herkkä reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin. Joidenkin linjausten tulee kuitenkin olla pitkäaikaisia, jotta ne tehoaisivat. Kemiran legendaarinen johtaja Yrjö Pessi kertoi, että yritykseltä meni seitsemän vuotta sen ymmärtämiseen, mitä tarkoittaa kansainvälistyminen. Tavoitteita tulee jaksaa toistaa ja toistaa. Olemme uskossamme hauraita, siksi uskovaiset käyvät kerran viikossa kirkossa saamassa vahvistusta uskolleen. Vaikka saman asian jauhaminen työpaikalla voi tuntua saarnaamiselta, sitä täytyy jaksaa tehdä, jos tavoitteena on tehdä joitakin asioita toisin kuin ennen.

Varo ”kaikki sen jo tietää” -harhaa

Johtaja joutuu puhumaan monelle eri ryhmälle samasta asiasta. Jo kahden tai kolmen kerran jälkeen hänelle tulee helposti harhakuva siitä, että tämänhän jo kaikki tietävät. Ihmisiä harmittaa, jos heidän oletetaan tietävän sellaista, jota he eivät tiedä. Heille tulee mielikuva, että he eivät kuulu siihen joukkoon, joka saa kuulla ajoissa tärkeistä asioista. Samalla luottamus rapistuu.

Ota kuulijat huomioon

Tärkein osa dialogitaitoa on kyky ottaa kuulija huomioon, eli hienommin sanottuna recipient design. Kaikki sen tietävät, mutta käytännön keskustelutilanteissa se usein unohtuu. Saatamme puhua liian vaikeasti, koska meiltä puuttuu ymmärrys siitä, millaiset pohjatiedot kuulijoilla on. Tai tiedämme tämän, mutta emme jaksa ottaa tämä huomioon, koska aivomme pääsevät vähemmällä, jos puhumme aina samalla tavalla.

Puheen mukauttamiseen kuulijan mukaan kannattaa on kuitenkin pistää kognitiivista energiaa, koska muuten viesti jää helposti matkalle. Sitä paitsi ihmiset arvostavat, jos heille puhutaan niin, että he ymmärtävät.

Kerro avoimesti miksi et voi olla aina avoin

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat hyvästä ja se lisää luottamusta ja ymmärrystä siihen, miksi toimitaan niin kuin toimitaan. Useimmiten avoimuutta on liian vähän. Kaikissa asioissa ei voida kuitenkaan olla avoimia. On keskeneräisiä kauppaneuvotteluita, täysin alustavia sisäisen kehittämisen suunnitelmia tai johdon henkilöjärjestelyitä, joilla ei ole mielekästä huolestuttaa kaikkia työntekijöitä. On avoimesti puhuttava, miksi johtaja ei voi olla aina avoin.

Missä tässä oli se etiikka? Etiikka on valintoja työpaikan arjessa. Niiden takana on periaatteita ja arvoja ja pohdintaa siitä, mikä on parasta eri osapuolten näkökulmasta.

Kirjoittaja: Emeritusprofessori Arto Mustajoki

Lue lisää ennakoivasta etiikasta.

Arto Mustajoki
Arto Mustajoki

3 Responses to Eettisen johtajan kommunikaatio-ohjeet

  1. Tämä artikkeli osuu monella tavalla minuun sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Kaikki lukemani vahvisti nykyjohtamisen haasteita ja mahdollisuuksia! Johtajat ovat monen tulen paineessa,mutta näen paljon tietoista johtamista.
    Kiitos inspiroivasta kirjoituksesta!

  2. Arto,
    Meiltä puuttuivat aineet “henkilökemia” ja ” kuullun ymmärtäminen” ja niiden mukana kaikki – onneksi itseoppinut on ainut oppinut ja kaikki muut ovat opetettuja !!

  3. Kuulin eräältä kansallisen tason valmentajalta, joka tietoinen Ruotsin urheilun psykologisen valmennuksen osuudesta. Hänen kokemuksensa perusteella se on moninkertainen Suomeen verrattuna.
    No, Norjassa käytetään muitakin keinoja luoda joukkueelle vaihtelua harjoittelussa ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittumista, jossa yhdistyy siis sosiaalisuus ja lisäksi rentous tai hauskuus, yhdessä tekemisen ilo.
    * Summa sum marum:
    > pienissä vähäpätöisiltä tuntuvissa asioissa, piilee suuri viisaus ja rakentava mekanismi, vaikutus, joka ajan olon kasvaa suuruudeksi
    > kun näitä on monia, erilaisia taustamuuttujia, hyviä “taimia” joita “kylvetään”, laitetaan alulle ja ylläpidetään, vaalitaan, jalostetaan ja varmistetaan niiden jatkuvuus ja tässä kaikessa niiden kehittämissä harjoitetaan seurantaa toki, ne lopulta yhdessä muodostavat vankan perustan menestykselle, menestysten sarjalle

Jätä kommentti

Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+

PL 53 (Fabianinkatu 32)
00014 Helsingin yliopisto

Vaihde: 0294 1911


Yhteystiedot

Meistä

Tietosuoja

HY+ Moodle


Siirry tilaamaan uutiskirje!


Koulutusta organisaatioille

Räätälöidyissä koulutuksissamme käytössänne on koko maailma. Tilaa mitä tarvitset, me toimitamme. Voit myös pyytää meiltä apua, jolloin selvitämme organisaatiosi koulutustarpeet ja ehdotamme kehittämiskohteita. Organisaatiokohtainen, vain teidän tarpeisiinne suunniteltu koulutus on keino kehittyä juuri siinä ja siellä, missä sinä tai organisaatiosi haluatte.

Koulutukset yrityksille

Koulutukset julkissektorille


Iskikö tiedonjano?

Kiinnostuitko uuden oppimisesta?
Haluatko pitää osaamisesi ajan tasalla ja virkistyä ammatillisesti?

Kyllä! Haluan lisää tietoa!

ISKIKÖ TIEDONJANO?

Kiinnostuitko uuden oppimisesta? Haluatko pitää osaamisesi ajan tasalla ja virkistyä ammatillisesti?

Pysyttele askeleen edellä ja tilaa noin kerran kuussa lähtevä uutiskirjeemme, johon on koottu tuoreinta täsmätietoa oman alasi koulutuksista ja ilmiöistä.

Kyllä! Haluan lisää tietoa!