Jos olet pohtinut mahdollisuutta lähteä työnohjaajakoulutukseen eikä vaaka ole kallistunut kumpaakaan suuntaan, lue tämä. Teksti kertoo yhden työnohjaajakoulutukseen osallistuneen tarinan siitä, miten parivuotinen koulutus voi koodata uusiksi ison osan aiempaa työelämää. Saattaapa tekstistä löytyä pieniä onnellisuuden aiheiden siemeniäkin.
Kuinka kaikki alkoi?
Opiskelijat otetaan työnohjaajakoulutukseen mukaan ryhmähaastattelujen perusteella. Emmin hakemista taustani takia. Kemiantekniikan AMK-insinöörin paperit omaavana tuntuu siltä, että mahdankohan kuulua joukkoon. Suurin osa alalle hakeutuvista tulee sote-puolelta, missä työnohjaus on useimmiten arkipäivää. Minä tulen öljynjalostusteollisuudesta, ja ennen asian googlailua en edes tiedä sellaista työnimikettä kuin työnohjaaja olevan olemassa.
Työnantajani tuki haavettani ja mahdollisti koulutukseen pääsyn, siitä iso kiitos.
Toukokuisena aamuna vuonna 2017 saunanlauteilla saatu idea ohjaajaksi kouluttautumisesta kirkastuu konkretiaksi suunnistaessani ensimmäiselle koulutusjaksolle. Mielen sisällä kuplii jännitys ja ilo uuden alkamisesta. Luokkahuoneessa minua vastaanottavat kouluttajat ja muutamat uudet opiskelukollegat, tuolit ovat kaarevassa muodostelmassa. ”Täällä ei taidetakaan toimia ihan vanhan mallin koululaitosmaisesti”, muistan ajatelleeni.
Ryhmäytyminen aloitetaan jo ensimmäisestä tutustumiskierroksesta. Ryhmän jäsenet ovat erinomainen kattaus suomalaista työelämää: Psykologeja, jotka hakevat työnohjauksesta uutta ammatillista osaamista. Varhaiskasvatuksen ihmisiä hakemassa esimiehyyteen uutta näkökulmaa. Teologeja ja yrityksien asiantuntijoita etsimässä mahdollisuutta auttaa kollegoita. Aikuiskoulutuksen väkeä tavoittelemassa ammatillista kehittymistä. Alanvaihtajia tuumimassa työtään merkityksellisyyden valossa. Muutamat ovat hankkimassa uutta ammattia. Yksi AMK-insinööri miettimissä, mihinköhän olen mahtanut nenäni laittaa.
Miksi itse lähdin työnohjaajakoulutukseen?
Oma esimiehyys on opettanut paljon, tehnyt näkyväksi esimiehiin kohdistuvaa taakkaa ja aviomiehen yksityisyrittäjyys on avannut silmiä sille, kuinka yksin monet meistä työtään tekevät. Jokainen tietää tilanteen, jossa vaikean työasian yksin pallottelu kohtaa mustaakin mustemman umpikujan ja oma, aikaisemmin ihan passeliksi tuumittu ajatus haudataan. Tätä kun tapahtuu useampi vuosi peräjälkeen, ei työpahoinvointi liene yllätys.
Eräs huhtikuinen ilta kotona saunoessamme alan taas puhua siitä, kuinka esimiehiä ja yksityisyrittäjiä voisi itse auttaa. Seuraavalla saunatauolla menen nettiin ja kirjoitan Googleen hakusanat ”Mikä auttaa esimiestä työssä?” ja saan kasan vastauksia. Luen ensimmäistä kertaa työnohjauksesta.
Ennen seuraavaa löylynheittoa olen jo löytänyt Helsingin yliopiston HY+:n palvelut ja mahdollisen työnohjaajakoulutuksen, joka alkaisi jo kahden viikon kuluttua. Silloin koulutuksen aloittaminen kuulosti pähkähullulta ajatukselta, mutta näin muutama kuukausi valmistumisen jälkeen kerrottakoon sen olleen yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.
Mikä on työnohjaajakoulutuksen tavoite?
Työnohjaajakoulutuksen tavoitteiden kirjo on laaja ja tällaisenaan mahdollistaa sen, että eri lähtökohdat omaavat ihmiset voivat kaikki saada koulutuksesta konkreettisia apuja. Osa meistä lähti tavoittelemaan kykyä toimia itsenäisesti työnohjaajina, osa halusi saada lisätaitoja esimies- tai asiantuntijapolulleen.
Tavoitteista ehkä kirkkain oli oppia laaja-alainen teoreettinen pohja, jotta työnohjaajana toimiminen onnistuisi. Pahitteeksi ei ollut sekään, että oppisimme käyttämään omaa persoonaa ja intuitiota omassa työssä, teimme sitten töitä esimiehenä, johtajana tai asiantuntijana.
Asioita konkretisoivana toimintana haluttiin painottaa erilaisten toiminnallisuuksien oppimista. Tavoitteista kaikkein haasteellisin taisi olla minulle oppia ymmärtämään ryhmädynamiikan ilmiöitä. Tämä oli myös aihealue, jota tutkimalla omat menneisyyden esimiestilanteet näki uusin ja hieman lempeämmin silmin.
Mitä koulutuksessa tehtiin?
Työnohjaajakoulutuksemme jakaantui lähijaksoille, vertaisoppimiseen omassa vertaisryhmässä, omaan työskentelyyn lähijaksojen välissä lukemalla, referoimalla lukemaamme sekä itsereflektioon ja ensimmäisen vuoden lopulla alkavaan työssäoppimiseen eli työnohjauksen harjoitteluun. Koko koulutuksen ajan pidin oppimispäiväkirjaa, jota kirjoitin aktiivisesti jokaisen tehtävän, koulutuspäivän tai harjoitusohjauksen jälkeen.
On onni, ettei alussa ymmärrä kaikkea sen tiedon määrää, mikä koulutuksen aikana pitäisi sisäistää. Älä siis ole huolissasi, jos määrä tuntuu suurelta. Varsinkin alussa minulle oli haasteellista lukea kirjallisuutta, koska peruspohjaa muun muassa psykologian ja kasvatuksen sanastosta ei ollut. Eräs opiskelijakollegani vinkkasi lukevansa uutta sanastoa sisältävää materiaalia vain vartin kerrallaan ja siitä tuli minullekin tapa voittaa ymmärrys osakseni.
Lähijaksot rakentuivat tietyn aiheen ympärille, useimmiten ennakkovalmistautumisena oli muutaman kirjan tai tekstikokoelman lukeminen ja siitä keskustelu omassa vertaisryhmässä ennen lähijaksoa. Pääsimme tutustumaan niin kokemuksellisen oppimisen kuin vuorovaikutuksenkin teorioihin, organisaation toiminnan teorioihin, erilaisten ryhmien dynamiikkaan, psykodraamateoriaan, prosessi- ja systeemiteoriaan sekä eettisiin kysymyksiin.
Kouluttajinamme toimivat alan rautaiset ammattilaiset Ulla Rasimus ja Matti-Pekka Virtaniemi. Heidän suurimpia vahvuuksiaan ovat näköalojen laajuus, eteenpäin katsova opetustyyli sekä kannustavuus. Ihminen oppii esimerkistä, ja toiminnalliset menetelmät kuten roolinvaihdot olivat toiminnallisuuksien parasta antia. Toiminnallisista harjoitteista voit lukea lisää Antony Williamsin kirjasta Visuaalinen ja toiminnallinen työnohjaus.
Perusrakenteita koulutuksessa oli muutama. Tutustuimme ryhmädynamiikan ilmiöihin sekä suurissa että pienryhmissä. Harjoittelimme toiminnallisuuksia jokaisella lähijaksolla. Lähijaksoja meillä oli kymmenen, ja niiden pituus vaihteli kahdesta kolmeen päivään.
Vajaan viikon mittaiset internaatit syksyisin olivat mahtavaa oppimisen aika. Kun on reilun kahdenkymmenen ihmisen kanssa yhdessä pitkiä päiviä, oppii itsestään täysin uusia asioita. Suurelta osin kokemus oli erittäin positiivinen, mutta omat toimintatavat tulivat näkyväksi useasti, eikä se aina niin mairittelevaa ollut. Jos sitä lähti koulutukseen tullakseen paremmaksi ihmiseksi, koulutuksen lopulla huomasikin olevansa kokonaisempi ihminen.
Työnohjausharjoittelut jakaantuivat neljään erilaiseen osaan. Ensimmäisenä aloimme harjoitella yksilöohjausta kollegoiden kanssa opettajien avustamana. Tämän jälkeen mukaan tuli yksilöohjaus opiskelijakollegan kanssa. Tästä harjoittelu laajeni koskemaan oikeilla asiakkailla tapahtuvaa yksilöohjausta ja isoin kokonaisuus harjoiteltavaksi oli ryhmien ohjaaminen. Pieni jännitys kuuluu asiaan, ja ainakin itselläni jännitys takasi sen, että asiaan suhtautui siihen kuuluvalla vakavuudella.
Ensimmäisen kerran ryhmäohjauksen pitäminen tuntui samalta kuin ala-asteen ensimmäinen päivä. Pelastavaa opettajaa ei kuitenkaan löytynyt mistään, vaan itse huomasikin olevansa se, joka avitti jännittyneitä ihmisiä uudessa tilanteessa. Ohjausharjoittelussa suurena apuna oli vertaisryhmän kanssa tehty sparraus sekä myöhemmässä vaiheessa työnohjauksen työnohjaus (TOTO) ulkoisen työnohjaajan kanssa. Kokenutta kollegaa seuratessa oppi itsekin uusia tapoja johtaa työnohjausryhmää.
Työnohjausharjoitteluissa pääsin näkemään erilaisten roolien maailmankuvaa, tapasin hurjasti uusia ihmisiä ja opin toisten kokemuksista. Työelämässä haasteet ovat usein samankaltaisia, olimme sitten sisustussuunnittelijoita, toimitusjohtajia, freelancereita tai bloggaajia. Kaikki ammattiroolit voivat hyötyä työnohjauksesta.
Mitä taitoja sain koulutuksesta omaan reppuun?
Koulutuksesta sain reflektoinnin jalon taidon. Tai ainakin ensiaskeleet sen käyttöön. Koko työnohjaus perustuu siihen, että opimme itse ja osaamme avittaa toisia oppimaan aikaisemmasta toiminnastaan. Reflektointi on sitä, että pysähdymme kokemuksen jälkeen pohtimaan sitä, mitä kokemuksessa tapahtui ja osaamme seuraavan kerran harjoitella asiaa toisella tapaa.
Ilman pysähtymistä ja siihen kuuluvaa muutamaa ajatusta toimintamme ei muutu. Ilman harjoittelua ihminen ei opi. Siksi työnohjauskin on pitkä prosessi, jonka aikana on aikaa oppia.
Itselleni kaikkein veikein oppimisen paikka oli poisoppiminen vanhoista toimintamalleista. Kolben kehä alla kuvaa erinomaisesti reflektoinnin rakennetta. Nykyään minulla on tapana piirtää kehä jokaisen työnohjausasiakkaan kanssa heti ensimmäisellä työnohjauskerralla ja palata siihen melkein jokaisen istunnon aikana.
(Teksti jatkuu kuvan jälkeen)
Reflektoinnin oppimisen lisäksi koulutus on antanut todella paljon. Oman persoonan käyttö tilanteessa on kasvanut. Olen oppinut olemaan sivussa, kuuntelemaan enemmän ja olemaan läsnä paremmin. Olen oppinut ohjauksen työskentelymenetelmiä ja sen, kuinka työnohjausistuntoja kannattaa ohjata. Olen saanut käytännön kokemusta siitä, kuinka ryhmäohjaukset toimivat.
Kaunein kokemus työnohjaajakoulutuksesta oli ajatus, että jokainen meistä on matkalla koko elämänsä ajan. Epävarmuus on yksi hienoimpien ajatuksien kasvualustoja. Ei tarvitse tietää kaikkea, läsnäolo riittää. Ihmisessä on huikeasti viisautta omien työhaasteidensa ratkaisemiseen. Työnohjausryhmässä tämä ominaisuus moninkertaistuu.
Jos vielä mietit, hakeutuako työnohjaajaksi ja riittävätkö kykysi siihen, niin ehdottomasti kannattaa lähteä kokeilemaan. Ota henkinen hattu kouraan, opiskele ahkerasti, opi toisilta ja salli oppimiseen liittyvät epävarmuuden ja kelvottomuuden tunteet. Siten monesta meistä voi tulla hyvä työnohjaaja.
Martti Lindqvistiä lainatakseni, luota prosessiin. Tekemällä oppii. Työnohjaajana saan olla mukana ihmisen kasvussa, saan auttaa työyhteisöjä voimaan paremmin, saan näköalapaikan Suomen työelämään ja mikä parasta, teen työtä, joka resonoi suoraan arvojeni kanssa. Tunne työn merkityksellisyydestä on kasvanut korkealla kulmakertoimella.
Mikä veikeintä, saunan lauteilla käytävät turinat painottuvat nykyisin vieläkin enemmän siihen suuntaan, miten auttaa kollegaa omalla työnsä polulla, miten mahdollistaa kollegoiden säihke. Olen tainnut työnohjauskoulutuksen aikana löytää itsestäni rippusen humanistia, mikä ei liene huono ominaisuus kaikkien insinöörien keskellä.
Kirjoittaja: Tarja Munther, työnohjaaja, STOry (Suomen työnohjaajat ry)
