Kunnissa kehitetään varhaiskasvatusta rohkeasti – poimintoja lukuvuoden onnistumisista

Kuluvana lukuvuonna olemme esitelleet kunnissa toteutettuja hankkeita ja projekteja, jotka ovat toivottavasti antaneet ideoita varhaiskasvatuksen arkeen. Lukuvuoden päätteeksi olemme koonneet tähän vielä muutaman esimerkin kunnissa tehtävästä hienosta kehittämistyöstä. 

TURUN KAUPUNKI 

Moniammatilliset harjoittelupäiväkodit 

Turun kaupungin varhaiskasvatus, Turun ammatti-instituutti, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto käynnistävät moniammatillisten harjoittelupäiväkotien pilottihankkeen, jonka tarkoituksena on vastata alan henkilöstön veto- ja pitovoimahaasteisiin sekä lisätä vuoropuhelua koulutuksen ja työelämän välillä. 

– Lastenhoitajaksi, sosionomiksi ja varhaiskasvatuksen opettajaksi tähtäävät opiskelijat tekevät yhden opintoihinsa kuuluvan harjoittelun samaan aikaan samassa päiväkotiryhmässä. Näin he pääsevät harjoittelemaan moniammatillista tiimissä työskentelyä jo opiskeluaikana, kertoo varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Vesa Kulmala

– Pilotoinnin myötä luodaan uusi moniammatillisen harjoittelun toimintamalli, jonka avulla vahvistetaan pedagogiikkaa sekä ymmärrystä eri ammattiryhmien rooleista ja erityisosaamisesta. Tavoitteena on myös kehittää tiimityöskentelyä ja käytännön osaamista varhaiskasvatuksen arjessa, kertoo varhaiskasvatuksen pedagoginen suunnittelija Riikka Siikavirta.  

Uudenlainen lähestymistapa edistää myös avointa keskustelua ja tiedon jakamista niin opiskelijoiden kuin ammattilaistenkin välillä. Vastaavia moniammatillisia harjoittelupäiväkoteja ei kunnallisen varhaiskasvatuksen puolella Suomessa juurikaan ole. 

Lue lisää: Turku käynnistää moniammatillisten harjoittelupäiväkotien pilotoinnin  

Satusalkut lukutaitokasvatuksen välineenä 

Turun pääkirjastossa, Kirjasto täynnä lapsia -projektin puitteissa pidetyissä satusalkkutyöpajoissa varhaiskasvatuksen henkilöstö sai rakentaa oman lapsiryhmänsä ja yksikkönsä käyttöön satusalkun. Salkkuja syntyi niin erikokoisiin ja erilaisiin matkalaukkuihin kuin kenkälaatikkoihinkin. Jokainen salkku täynnä inspiraatiota tuleviin satuhetkiin!   

Satusalkkutyöpajoissa oli aikaa luovuudelle, verkostoitumiselle ja ideoiden jakamiselle. Työpajan lopussa jokainen sai esitellä tekemänsä salkun – kertoa salkun teemasta, mille ikäryhmälle aikoi salkkua käyttää ja missä päiväkodissa salkku tulee käyttöön. Upeita luovuuden hetkiä samanhenkisessä seurassa. 

Lue lisää: Tarinat salkussa – satusalkku tukee lukutaitoa varhaiskasvatuksessa  

TAMPEREEN KAUPUNKI 

Ilmastokestävän päiväkoti- ja koulupihan pilotti 

Metsäniityn päiväkodin ja koulun piha Annalassa uudistuu kesän kuluessa, kun alueella käynnistyy laaja piha- ja ympäristöremontti. Se on osa kansainvälistä SMARTER-​ilmastohanketta. Kesäkuussa alkavassa uudistustyössä pihasta tehdään aiempaa vihreämpi, viihtyisämpi ja paremmin ilmastonmuutoksen vaikutuksia kestävä. Uudistuksessa lisätään pihaan kasvillisuutta ja viherpintaa sekä varjostavia rakenteita, jotka vähentävät helteiden kuormittavuutta etenkin lasten arjessa, kertoo kehittämiskoordinaattori Katariina Pahkasalo.

Lue lisää: Metsäniityn päiväkodin ja koulun piha uudistuu kesällä – tavoitteena lisätä vihreyttä ja varjoa.   

RetkiRatinassa lapset pääsivät seikkailemaan sadusta toiseen 

Tampereen varhaiskasvatushenkilökunta järjesti Ratinan stadionilla lastentapahtuma RetkiRatinan 7.5.2026. Tämän vuoden teemoina olivat kestävä tulevaisuus, liikunta ja lastenkirjallisuus. 

Aloitustanssin tai lämmittelyn jälkeen lapsiryhmät aloittavat RetkiRatinan toimintapisteiden kiertämisen. Toimintapisteet ovat Tampereen varhaiskasvatuksen henkilöstön toteuttamia toiminnallisia rastipaikkoja, jotka pohjautuvat tietyn lastenkirjan teemaan. Yhdessä pisteessä tutustuttiin Metsä muuttaa -​lastenkirjaan, jonka katkelman avustuksella pohdittiin metsään jätettyjen roskien kohtaloa ja vaikutusta metsän asukkaille. 

Lue lisää: RetkiRatinassa lapset pääsivät seikkailemaan sadusta toiseen. 

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi