- Blogi
Viime syksynä havahduin siihen, että omista farmasian opinnoistani oli kulunut muutamia vuosia. Vaikka työssäni kehitän
Viime syksynä havahduin siihen, että omista farmasian opinnoistani oli kulunut muutamia vuosia. Vaikka työssäni kehitän…
Viime syksynä havahduin siihen, että omista farmasian opinnoistani oli kulunut muutamia vuosia. Vaikka työssäni kehitän
Miksi asiantuntijan kannattaa viestiä? Miten voin tukea johtajiamme ja asiantuntijoitamme viestimään aktiivisemmin ja kertomaan tarinaa
Haaveita, haaveita vain, sanotaan jossain laulussa. Ihan kuin haaveet olisivat jotenkin turhanpäiväisiä ja ilmassa leijuvia
”Mikä susta sitten tulee?” on kysymys, jota kuulin usein, kun kerroin opiskelevani suomen kieltä yliopistossa.
Kesäkuussa kaksi vuotta sitten nousimme uuteen ja huollettuun HY+ veneeseemme juhlallisin menoin. Nostimme ankkurin ja
När vi började marknadsföra vår svenska fortbildning i kommunikation kom det ett enigt svar från