- Blogi
”Peruskoulu on Suomen tärkein tulevaisuusinstituutio. Sen tehtävä ei ole vain valmistaa lapsia ja nuoria tulevaisuuden
"Peruskoulu on Suomen tärkein tulevaisuusinstituutio. Sen tehtävä ei ole vain valmistaa lapsia ja nuoria tulevaisuuden…
”Peruskoulu on Suomen tärkein tulevaisuusinstituutio. Sen tehtävä ei ole vain valmistaa lapsia ja nuoria tulevaisuuden
Ensimmäinen pienten osaamiskokonaisuuksien pilotti järjestettiin onnistuneesti Helsingin yliopistossa. HY+:n ja oikeustieteellisen tiedekunnan yhteistyönä toteutettu Vastuullisuus
Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä
Ylöjärven kaupunki on palkinnut varhaiskasvatuksen opettaja Petra Kanervan hänen laatimastaan ”Unikeskustelujen tueksi” -materiaalista. Petra kertoo,
Aika ajoin työyhteisössä syntyy väistämättä erilaisia näkemyksiä ja tilanteita, jotka voivat johtaa ristiriitoihin. Kun tiedät,
Ammatillisessa koulutuksessa henkilöstö kohtaa opiskelijoita, joilla on erilaisia oppimisen ja toiminnan haasteita. Yhä useammin näiden