FI | SV | EN

Toimiva yhteisopettajuus lukiossa 

Koulutus antaa tukea ja välineitä yhteisopettajuuden toteuttamiseen ja sitä tukevan toimintakulttuurin edistämiseen lukiossa.

Yhteisopettajuus tarjoaa tutkitusti mahdollisuuden moninaistaa opetusta, tukea paremmin opiskelijoita, lisätä heidän osallisuuttaan ja aktiivisuuttaan sekä syventää opettajan omaa ammatillisuutta. Lisäksi yhteisopettajuudella voidaan hyvin tukea lukion opetussuunnitelman toteutumista sekä toimintaa, jossa yksin tekemisestä siirrytään kohti laaja-alaista yhdessä tekemisen ja oppimisen kulttuuria.   

Hyödyt 

Koulutus lisää osallistujien ymmärrystä ja osaamista yhteisopettajuuden mahdollisuuksista, edellytyksistä sekä yhteisopetuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta. 

Koulutuksessa osallistujat saavat käytännön työkaluja yhteisopettajuuteen ja sitä tukevan työskentelyn ja toimintakulttuurin kehittämiseen. Koulutuksen aikana osallistujat pääsevät kehittämään myös omaa yhteisopettajuuttaan.  

Kenelle 

Koulutus on suunnattu lukion opettajille, ja se toteutetaan organisaatiokohtaisesti. Koulutukseen on hyvä osallistua yhdessä yhteisopettajaparin tai tiimin kanssa, tai se voidaan räätälöidä koko työyhteisölle. 

Sisältö

Yhteisopettajuuden periaatteet, rakenteet, mallit ja käytänteet 

  • Yhdessä tekemisen ja opettamisen mahdollisuudet 
  • Mitä yhteisopettajuus tarkoittaa osana lukion toimintakulttuurin muutosta opettajuuden, opettamisen ja johtamisen kannalta? 
  • Tunnistetaan yhteisopettajuutta tukevia edellytyksiä 

Pedagogiset menetelmät yhteisopetuksessa ja oppimisen arviointi 

  • Miten yhteisopettajuuden avulla voidaan mahdollistaa monipuolista oppimista? Millaisia malleja on käytettävissä joustavaan ryhmittelyyn, eriyttämiseen sekä oppimisessaan tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisen tukemiseen? 
  • Yhteisopettajuuden vaikutus oppilaisiin ja oppilaiden osallistaminen toimintakulttuurin kehittämisessä 
  • Pedagogiikka muuntuvissa oppimisen tiloissa 

Opettajan vahvuudet, vuorovaikutus ja luottamus yhteistyön voimavarana  

  • Omat ja työparin vahvuudet ja tasavertaisuus, arvojen, oppimiskäsityksen ja työskentelytapojen tunnistaminen 
  • Arvostava vuorovaikutus ja luottamus yhteisopettajuudessa 

Yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen: kokeilemalla kehittäminen   

  • Mitä on kokeilemalla kehittäminen ja mitä se tarkoittaa koulun arjessa? Miten kokeilukulttuuri tukee yhteiskehittämistä ja -tekemistä sekä yhdessä oppimista? Miksi yhteisopettajuudessa tarvitaan kokeilevan kehittäjän asennetta?  
  • Oman yhteisopettajuuskokeilun suunnitteleminen: Kokeilu suunnitellaan yhdessä työparin tai -tiimin kanssa. Suunnitellut kokeilut ovat suoraan vietävissä arjen työhön.  

Toteutus 

Koulutus voidaan toteuttaa esimerkiksi kahden puolen päivän mittaisena lähi- tai etäkoulutuksena. Koulutuksen sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan toiveen mukaan. 

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen…

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä…