FI | SV | EN

Oppimista edistävä arviointi lukiossa

Valmennuksessa perehdytään lukion arviointiin ja sen monipuoliseen kehittämiseen erityisesti ohjaavana ja oppimista edistävänä tekijänä.

Valmennus koostuu ennakko-orientaatiosta, koulutuspäivistä sekä omaan työhön liittyvästä kehittämistehtävästä. Valmennuksessa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia työskentelymenetelmiä sekä annetaan työkaluja pedagogisten mallien ja käytänteiden toteuttamiseen omassa opetustyössä. Valmennus rakentuu LOPSin, arviointia tukevien teorioiden, ajankohtaisten tutkimustulosten ja konkreettisten esimerkkien kautta kokonaisuudeksi, joka tukee arvioinnin kehittämisen edistämistä pitkäjänteisesti sekä valmennuksen aikana että sen jälkeen.

TAVOITTEET

Osallistuja syventää ymmärrystään erilaisista arviointitavoista ja -käytänteistä, joiden avulla voidaan edistää arvioinnin monipuolisuutta.

Valmennuksen jälkeen osallistujalla on työkaluja hyödyntää formatiivista arviointia opiskelijan ohjauksessa ja itsearviointitaitojen vahvistamisessa. Osallistuja osaa ohjata opiskelijaa asettamaan tavoitteita ja tukea asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

SISÄLTÖJÄ

  • Lukion arviointikulttuurin periaatteita
  • Formatiiviset ja summatiiviset arviointikäytänteet
  • Arvioinnilla tukea oppimiseen ja opiskelijan itsearviointitaitojen vahvistamiseen
  • Suullisen ja kirjallisen arvioinnin monipuoliset käyttömahdollisuudet
  • Kannustava palaute- ja arviointikulttuuri

LAAJUUS

Valmennus voi sisältää esimerkiksi kaksi lähipäivää tai kolme iltapäivää sekä työskentelyä välijaksoilla. Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen…

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä…