Inspiroivat puheet tai omaan hyvinvointiin keskittyminen ei enää riitä. Ympärillämme on kasapäin vaikeita ongelmia, joiden ratkaisemisella on kiire. Itse asiassa suuri osa ongelmista vaikuttaa niin mahdottomilta ja ahdistavilta, että mieluummin keskittyisi vain omaan mielenrauhaan. Mutta se ei poista ongelmia.
Tarvitsemme nerokkaita ja käänteentekeviä ratkaisuja nyt, kun ratkaisujen aikaikkunat ovat vielä avoinna. Tarvitsemme ihmisiä, jotka osaavat ratkaista mahdotonta. Lohdullista on se, että intuition näkökulmasta mahdotonta ongelmaa ei ole. On vain kyvyttömyyttä nähdä ratkaisuja.
Nobelistien ja keksijöiden ajattelua tutkittaessa on löydetty ominaisuuksia, jotka ovat tyypillisiä visionääriselle oivaltamiselle ja radikaalille innovoinnille. Yksi suosikkinobelisteistani on maissin genetiikkaa tutkinut Barbara McClintock. Hän oli arvostettu tutkija kollegoidensa keskuudessa. 1950-luvulla tämä muuttui. Puhuessaan tieteellisissä konferensseissa hän sai salissa aikaan täydellisen hiljaisuuden. Kukaan ei ymmärtänyt, mitä hän puhui.
McClintockille alettiin naureskella. McClintocknismista tuli synonyymi epätieteellisyydelle. Murskakritiikin johdosta McClintock lopetti kaiken akateemisen julkaisemisen. Rakastamaansa tutkimustyötä hän jatkoi, tosin niukkuudessa ja toisten nurkissa asuen. Vuonna 1983 hänet palkittiin työstään Nobelilla – historian ainoana naisena, jolla on lääketieteen Nobel vain omissa nimissään.
McClintock kiteytti oman tieteellisen oivaltamisensa ytimen yhteen ajatukseen. Kun kohtaat ylitsepääsemättömän ongelman, ei ratkaisu löydy ongelman kanssa työskentelystä. Sinun täytyy siirtyä työskentelemään itsesi kanssa. Ainut mitä sinun pitää tehdä, on siirtää itsesi pois ratkaisun tieltä.
Aika radikaali ajatus, vieläkin.
Meille kaikille lienee tutumpi ajatus työskentelystä ongelman kanssa; tiedon keräämisestä, päättelystä, lisätiedon hankinnasta, analysoinnista. Vaikka hyvin tiedämme, että melko harvoin täysin uutta syntyy vanhoja osasia yhdistelemällä.
Päättelyyn panostaminen on vallalla vielä opetuksessakin. Vaikka hyvin tiedämme, että virheettömyydessään ja nopeudessaan ylivertainen koneäly valtaa logiikkaan perustuvat työt kiihtyvällä vauhdilla.
Briljantin keksimisen takana on sen sijaan asiantuntijuuteen yhdistynyt luovuus, kyky oivaltaa ja rohkeus rikkoa rajoja. Herkkyys nähdä toisin. Uskallus ihmetellä, haastaa itsensä ja oma ajattelunsa. Periksiantamattomuus. Ja erityisesti, kyky hyödyntää intuitiota tietoisesti ja älykkäästi.
Intuitio ei ole vain sattumanvarainen oivallus. Intuitio on jokaisen ihmisen sisäinen innovointikoneisto. Sen kautta on mahdollista hakea tietoa ja intuition tuottaman tiedon luotettavuutta on mahdollista arvioida. Intuition tuottamaa tietoa voi yhdistää päättelyyn.
Ja siis jos tavoitteena on oivaltaa jotain, joka ei vielä ole mahdollista, on intuitio välttämätön. Vain sen avulla voimme ylittää oman rajallisen ajattelumme. Millaisiin ratkaisuihin sitten yllämmekään, kun opimme yhdistämään sisäiset nobelistimme ja valjastamme sen yhteiseksi ratkaisuvoimaksi.
Kirjoittaja Asta Raami, PhD, väitteli Aalto yliopistosta 2015 aiheenaan intuition käyttö ja kehittäminen luovassa prosessissa. Hänen viime vuonna ilmestynyt kirjansa Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä (Kustantamo S&S) käsittelee intuition monimuotoisuutta ja ihmismielen piilossa olevaa potentiaalia. Asta toimii myös kouluttajana Intuitio tuloksen tekijänä -koulutuksessa.
