Käynnistimme verkkosuunnittelua käsittelevän koulutuspäivän oppimisen perusteista: Mitä tarkoittaa oppimisen oppijakeskeisyys ja mikä rooli on tiedon yhteisellä rakentamisella? Miten saadaan kaikki sitoutumaan ja vieläpä pysymään verkkokurssilla? Mikä on tärkeää, kun laaditaan yhteisöllisyyttä vaativia tehtäviä verkkoon?
Massaluennon pitämiseen ja verkko-oppimiseen liittyy ajatus (opettajan) kontrollista. Usein luulemme, että pystymme kontrolloimaan oppimista tehokkaasti, kun olemme läsnä ja meitä kuuntelee tietty määrä osallistujia. Ajattelemme että oppiminen liittyy esitystapaamme tai sen lennokkuuteen.
Voidaanko kuitenkaan olla varmoja, oppiiko osallistuja? Siirtyvätkö taidot kuunnellusta sisällöstä käytäntöön? Ymmärtävätkö kaikki ja jos eivät ymmärrä tai saa sisällöstä kiinni, kysyvätkö he?
Verkossa kontrollin pitäminen on miltei mahdotonta, kun oppijat opiskelevat eri tahtiin eikä heitä pysty fyysisesti tavoittamaan. Miten oppimista voisi sitten seurata? Miten saadaan läpinäkyvyyttä koulutuksen sisältöjen omaksumiseen?
Aloittaa voi vaikka pohtimalla, onko kuuntelemalla oppiminen tehokasta ja sitouttaako se oppijoita työstämään opittua ainesta. Voisiko parikeskusteluin tai ryhmätehtävin auttaa heitä rakentamaan tietoa yhdessä?
Verkossa osallistujia voi esimerkiksi pyytää jakamaan jokin oma oivallus tai kommentoimaan toisen oivallusta. Psykologisen turvallisuuden rakentaminen on erityisen tärkeää, jotta kaikki voivat vapautuneesti jakaa esimerkiksi keskeneräisiä ideoitaan ja olettamuksiaan muille.
Tiedon rakentuminen täytyisi jotenkin saada läpinäkyväksi myös oppimista ohjaavalle kouluttajalle. Tähän sopivat esimerkiksi jaetut dokumentit, joissa vastaukset on kirjattu samalle sivulle tarvittaessa nimettöminä.
Oppimispolkua voi rakentaa johdattelevin kysymyksin, joita osallistujat keksivät parhaimmillaan itse. Oppiminen on informaation virtaa molempiin suuntiin ja varsinkin ryhmän sisällä.
Toisilta oppiminen on sitouttavaa, rikastuttavaa ja koukuttavaa, koska ryhmä pohtii samaa ongelmaa yhdessä ja liittää tietoa omaan kokemuspiiriinsä. Tällöin on todennäköisempää, että opittu aines siirtyy myös muihin konteksteihin.
Pitäisikö ajatus kontrollista sitten unohtaa kokonaan? Mistä tietää, että oppimista tapahtuu, jos lakkaa luennoimasta? Oppijat pitävät vaihtelusta, henkilökohtaisuudesta ja ajasta, joka annetaan tiedon työstämiseen. Tässä ajattelussa oppiminen on keskiössä ja tiedon yhteinen rakentuminen lopputulema.
Verkossa tätä voi säädellä helpommin ja vapautua tutkimaan yhdessä keskustellen joko samanaikaisesti tai esimerkiksi yhteistä dokumenttia työstäen. Yksinkertainen on kaunista, ei tarvita monimutkaisia ohjelmia tai pitkiä tehtävänantoja.
Kolmen P:n periaate pätee verkkokoulutussisällöissä: palastelu, parityöskentely ja palautteenanto.
Kirjoittaja: Marjut Sadeharju
Lue blogista 10 vinkkiä verkkokoulutusten suunnitteluun. Lisätietoa verkkokoulutusten suunnittelusta saat myös tästä koulutuksesta: DigiKouluttaja – Verkkokoulutusten pedagoginen ja oppijakeskeinen suunnittelu.
