FI | SV | EN

Mind-Body Bridging – resilienssiä mielenrauhasta käsin

Mind-Body Bridging

Esihenkilöille ja asiantuntijoille sataa vaatimuksia eri suunnista. Enemmän, nopeammin, vähemmällä ja ketterämmin ovat yhä useammin nykyistä työelämää kuvaavia avainsanoja. Lisäksi asetamme itsellemme korkeita vaatimuksia, joihin pyrimme sitkeästi vastaamaan. Siinä sivussa tulisi kehittää itseään ja huolehtia sekä perheestä että sosiaalisista suhteista. Kuulostaako tutulta? Tilannetta ei helpota maailman haastava geopoliittinen tilanne, joka aiheuttaa ahdistusta ja huolta läpi Euroopan. Ei ihme, että elämä tuntuu välillä stressaavalta.

Mind-Body Bridging (MBB) on tieteelliseen näyttöön perustuva, helppokäyttöinen lähestymistapa mielen rauhoittamiseen ja resilienssiin. Se on itsesäätelyn menetelmä, joka vahvistaa kehon ja mielen yhteyttä.

Levollisesta mielestä käsin on helppo olla läsnä toiselle ihmiselle, tukea ja ohjata muun muassa esihenkilön, coachin tai työnohjaajan roolissa.

Käytännön esimerkkinä voidaan kertoa eräästä esihenkilöstä, joka johtoryhmän kokouksessa rauhoitti mielensä ja tuli tietoiseksi aisteistaan, jolloin hänen ei tarvinnut osallistua argumenttipingikseen haastavasta asiasta. Sen sijaan hän kuuli esitetyt näkökulmat, kiteytti ne ja esitti mahdollisen etenemistavan. ”Mistä ihmeestä tuon tempaisit?” muut johtoryhmän jäsenet ihmettelivät. Ehdotus hyväksyttiin lyhyen keskustelun jälkeen.

MBB-menetelmän alkuperäiset kehittäjät ovat Stanley H. Block ja Carolyn Bryant Block. Stanley on alun perin fyysikko ja peliteorian kehittäjä, sitten hänestä tuli lääkäri ja lopuksi psykiatri. Carolyn on puolestaan sosiaalitieteilijä.

Nykyisin MBB:tä kehittää Stanleyn ja Carolynin lisäksi Utah State Universityn osana toimiva I-System Institute for Interdisciplinary Studies, johon kuuluvat muun muassa professori Derrik Tollefson, apulaisprofessori Kevin Webb ja väitöskirjatutkija Guy du Plessis.

MBB on Yhdysvaltain FDA:n hyväksymä menetelmä post-traumaattisen stressin ja eräiden muiden oireyhtymien hoitoon.

Toimintakyvyn säilyttäminen ja levollinen läsnäolo stressaavassa tilanteessa

Mielellämme on taipumus toimia siten, että usein kussakin hetkessä reagoimme stressitekijöihin tuottamalla vaatimuksia siitä, kuinka asioiden tilan tulisi olla. Kun vaatimuksemme eivät täyty, siitä seuraa negatiivisia ajatuksia, joita sitten yritämme korjata.

Tosiasiassa yritämme paikata sisäisiä vajeitamme, jolloin kierre jatkuu. Toimintakykymme heikkenee, keho ja mieli ovat poissa tasapainosta. Teemme hätäisiä ratkaisuja kapealla fokuksella.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tältä noidankehältä voimme irtautua tunnistamalla kehomme tuntemukset, tiedostamalla poukkoilevat ajatuksemme ja tyhjentämällä mielemme sekä keskittymällä aisteihimme. Kun sen jälkeen tarkastelemme stressaavaa tilannetta levollisesta mielestä käsin, säilyy toimintakyky ja kyky ajatella selkeästi haastavissakin tilanteissa.

Olemme valmentaneet johtoryhmiä, työryhmiä, tiimejä, esihenkilöitä ja asiantuntijoita löytämään levollisen läsnäolon paineisissakin tilanteissa. Olemme myös todenneet, että hyvin monet esihenkilöt ja asiantuntijat vaativat itseltään todella paljon.

Toteutumatta jäävät vaatimukset tai tavoitteet synnyttävät kielteisiä ajatuksia, joita sitten pyritään korjaamaan. Pysähtyminen ja mielen rauhoittaminen arjen keskellä ovat monille osoittautuneet haastaviksi. Kun kynnys on ylitetty, elämä muuttuu.

Minkä tahansa työryhmän, esimerkiksi johtoryhmän kokouksen, mieliala väreilee koko organisaatioon ja sen toiminta levollisesta mielestä käsin tuottaa merkittävästi paremman lopputuloksen.

Omien ajatusmallien lisäksi kehon tuntemusten tunnistaminen on keskeinen avain levolliseen läsnäoloon, sillä kroppamme tietää ennen kuin tietoinen mielemme tietää. Kun mieli ja kroppa pelaavat yhteen, on helpompi auttaa esihenkilöitä ja asiantuntijoita onnistumaan omassa työssään ja elämässään.

Luovuus nousee vain levollisesta mielestä. Kun coach, esihenkilö tai työnohjaaja on läsnä hetkessä, kaikki mielen voimavarat ovat käytettävissä ja optimaalisia ratkaisuja on helpompi löytää.

Teksti: Keijo Halinen, sertifioitu MBB Coach / Certified MBB Practitioner (USU) ja Sari Vuohtoniemi, sertifioitu MBB Coach / ICF Master Certified Coach

Tutustu HY+:n uuteen Mind-Body Bridging -valmennukseen >>

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi