FI | SV | EN

Toimiva yhteisopettajuus perusopetuksessa 

Koulutus antaa tukea ja välineitä yhteisopettajuuden toteuttamiseen ja sitä tukevan toimintakulttuurin edistämiseen perusopetuksessa.

Koulutus perustuu yhteisopettajuutta koskevaan tutkimustietoon, ja sen tavoite on lisätä osallistujien ymmärrystä ja osaamista yhteisopettajuuden edellytyksistä sekä yhteisopetuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Koulutuksessa osallistujat saavat käytännön työkaluja yhteisopettajuuden ja toimintakulttuurin kehittämiseen. 

Hyödyt

Koulutuksessa osallistuja pääsee kehittämään omaa yhteisopettajuutta yhdessä työparin kanssa. Koulutus antaa tietoa yhteisopettajuuden periaatteista, suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista sekä tarjoaa käytännön välineitä yhteisopettajuuden toteuttamiseen. Koulutuksessa suunnitellaan myös yhteisopettajuuskokeilu.

Kenelle

Koulutus on suunnattu perusopetuksen opettajille, ja se toteutetaan organisaatiokohtaisesti. Koulutukseen on hyvä osallistua yhdessä yhteisopettajaparin tai tiimin kanssa, tai se voidaan räätälöidä koko työyhteisölle. Koulutus voidaan järjestää kohdennetusti ala- ja yläkouluille. 

Sisältö

Yhteisopettajuuden periaatteet, rakenteet, mallit ja käytänteet 

  • Yhdessä tekemisen ja opettamisen mahdollisuudet 
  • Mitä yhteisopettajuus tarkoittaa osana toimintakulttuurin muutosta opettajuuden, opettamisen ja johtamisen kannalta? 
  • Tunnistetaan yhteisopettajuutta tukevia edellytyksiä ja etsitään ratkaisuja toimintaa haastaville tekijöille

Pedagogiset menetelmät yhteisopetuksessa ja oppimisen arviointi 

  • Miten yhteisopettajuuden avulla voidaan mahdollistaa monipuolista oppimista? Millaisia malleja on käytettävissä joustavaan ryhmittelyyn, eriyttämiseen sekä oppimisessaan tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisen tukemiseen? 
  • Yhteisopettajuuden vaikutus oppilaisiin ja oppilaiden osallistaminen toimintakulttuurin kehittämisessä 
  • Pedagogiikka muuntuvissa oppimisen tiloissa 

Opettajan vahvuudet, vuorovaikutus ja luottamus yhteistyön voimavarana  

  • Omat ja työparin vahvuudet ja tasavertaisuus, arvojen, oppimiskäsityksen ja työskentelytapojen tunnistaminen – mitä yhteisopettajana oleminen on? Miten huomioida tasavertaisuus yhteisopettamisessa?  
  • Arvostava vuorovaikutus ja luottamus yhteisopettajuudessa 

Yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen: kokeilemalla kehittäminen   

  • Mitä on kokeilemalla kehittäminen ja mitä se tarkoittaa koulun arjessa? Miten kokeilukulttuuri tukee yhteiskehittämistä ja -tekemistä sekä yhdessä oppimista? Miksi yhteisopettajuudessa tarvitaan kokeilevan kehittäjän asennetta?  
  • Oman yhteisopettajuuskokeilun suunnitteleminen: Kokeilu suunnitellaan yhdessä työparin tai -tiimin kanssa. Suunnitellut kokeilut ovat suoraan vietävissä arjen työhön.

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen…

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä…