FI | SV | EN

Inklusiivisen toimintakulttuurin johtaminen

Koulutuksessa perehdytään eri näkökulmista inklusiivisen toimintakulttuurin johtamiseen perusopetuksessa.

Inklusiivinen opetus ja kasvatus sekä siihen liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia kasvatus- ja opetusalalla, ja niihin pureutuminen vaatii koko työyhteisön panostusta. Perusta inklusiivisen toimintaympäristön kehittämiselle on aikuisyhteisössä, mistä erilaiset käytänteet, uskomukset ja tavat puhua lähtevät leviämään koko kouluyhteisöön. 

Keskeinen piirre inklusiivisessa yhteisössä on se, että kaikki sen jäsenet tulevat kuulluiksi ja heitä kunnioitetaan. Yhteisön jäseniksi mielletään sekä rehtori, opettajat ja muu henkilökunta, lapset että heidän huoltajansa.  

Kenelle 

Koulutus on suunnattu perusopetuksen johdolle, rehtoreille, virka-apulaisrehtoreille sekä suunnittelijoille, jotka järjestävät ja kehittävät opetusta.  

Hyödyt

Koulutus tarjoaa monipuolisen näkökulman inklusiivisen toimintakulttuurin johtamiseen. Toimintakulttuuria tarkastellaan sekä osallistujan että työyhteisön näkökulmasta. 

Osallistujat kuulevat tuoretta tutkimustietoa inklusiivisen koulun johtamisesta rehtoreiden näkökulmasta, oppimisen tuen toteuttamisesta koulussa ja inklusiivisen koulun toimintamalleista. Koulutus avaa inklusiivisen johtamisen yhteyttä henkilöstön ja lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden näkökulmasta. 

Teemoja

  • Mitä inkluusio tarkoittaa ja miten se määritellään?  
  • Inklusiivisuuden moninaisuus oppimisen tuen tarpeiden, kielten, kulttuurien ja katsomuksen sekä sukupuolten moninaisuuden näkökulmasta 
  • Kuinka johtaa muutosta ja tukea koko työyhteisöä onnistumaan?  
  • Inklusiivisuuden periaatteiden mukainen toiminta  
  • Tuen toteuttaminen inklusiivisessa koulussa  

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen

Lapselle kielen merkitys on kiistaton, sillä se luo pohjan ajattelulle, havaitsemiselle, tuntemiselle ja vuorovaikutukselle. Kielen…

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä

Valmentava johtaminen koki aikamoisen renessanssin koronapandemian myötä. Kun työtä oli pakko alla kuin alalla tehdä…