FI | SV | EN

Yhteisöllinen oppiva toimintakulttuuri – tiimin johtamisen taidot lukiossa

Valmennus kehittää lukion henkilöstön tiimityöskentelytaitoja ja tiimijohtajuusosaamista sekä edistää tiimien toimintaa osana lukion yhteisöllistä ja oppivaa toimintakulttuuria.

Uudistuva lukion opetussuunnitelma asettaa haasteita ja mahdollisuuksia muun muassa laajalle yhteistyölle ja sen johtamiselle, pedagogiikan kehittämiselle, oppimisen ohjaamiselle ja oppiaineiden yhdistämiselle.

Lukiossa työskentelevien opettajien työtapaa kuvaa yhä enemmän yhdessä tekeminen, jolloin tiimityö- ja vuorovaikutustaidot korostuvat. Miten vahvistaa tiimityöskentelyn perustaitoja sekä edistää tiimien toimintaa osana yksiköiden toimintakulttuuria ja oppivaa yhteisöä?

KENELLE

Valmennus on suunnattu erityisesti lukion opettajille, jotka toimivat esimerkiksi eri tiimien vetäjinä; johtoryhmän ja suunnitteluryhmien jäseninä; aineryhmien, työryhmien ja projektien vetäjinä sekä kehittäjä- ja tutoropettajina.

TAVOITTEET

Valmennus kehittää lukion henkilöstön tiimityöskentelytaitoja ja tiimijohtajuusosaamista sekä edistää tiimien toimintaa osana lukion yhteisöllistä ja oppivaa toimintakulttuuria.

Valmennuksessa saadaan konkreettisia työkaluja tiimien ja ryhmien johtamiseen ja ohjaamiseen. Koulutuspäivien aikana osallistujat pääsevät kokemaan toimintatavat käytännössä, joten ne on helppo soveltaa omaan käyttöön.

Jatkuvasti toimintaansa arvioiva ja kehittävä yhteisö haastaa itseään sekä tunnistaa ja hyödyntää vahvuuksiaan. Yhdessä tekeminen ja osallisuuden kokemukset vahvistavat yhteisöä.

KÄSITELTÄVIÄ SISÄLTÖJÄ

Toimintakulttuurin luominen, 1,5 op

  • Yhteisöllisen oppivan toimintakulttuurin tavoitteet ja kehittävä arviointi
  • Tiimiorganisaation rakenteet ja sosiaalinen pääoma
  • Koko yhteisön osallisuus
  • Muutoksen vaiheet ja systeeminen kehittämisosaaminen
  • Lukion uuden opetussuunnitelman kulmakivet

Tiimien rakenteet ja roolit ratkaisevat, 1,5 op

  • Toimivien tiimien muodostaminen
  • Johtoryhmän ja tiimien tavoitteellinen toiminta ja lukuvuoden suunnittelu
  • Yhteisöllisen kokouksen vaiheet ja työtavat
  • Johtoryhmän ja tiimien valmentava pedagoginen johtajuus
  • Tiimin johtajan ja tiimin jäsenten vastuuroolit
  • Minä tiimin johtajana – itsetuntemus vahvuutena

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot tiimissä, 1,5 op

  • Positiivisen ilmapiirin ja luottamuksen rakentamisen keinot
  • Tiimin ryhmädynamiikka ja kehitysvaiheet
  • Tiimin jäsenten vuorovaikutustaitojen kehittyminen
  • Erilaisten tiiminjäsenten yhteistyö
  • Tiimin tehokas viestintä

Tiimityön mahdollisuudet lukiossa, 1,5 op

  • Opiskelijoiden osallisuus tiimien ja koko lukion toiminnassa
  • Tiimien välinen yhteistyö
  • Yhteisopettajuus mahdollisuutena
  • Tiimin yhteistyö johtoryhmän ja yhteistyökumppanien kanssa

TOTEUTUS

  • Jokaiseen osioon kuuluu kaksi lähikoulutuspäivää ja tiimin kehittämissuunnitelman työstämistä ohjatusti
  • Kokonaisuus voidaan räätälöidä tilaajan tarpeiden mukaan

Valmennuksessa oppimista tukee oma suunnitelma:

  • Nykytilan kartoitus ja kehittämisaskeleet omassa tiimissä tai johtoryhmässä
  • Oman tiimin johtamis- ja kehittämissuunnitelman laatiminen
  • Oman suunnitelman mukaiseen etenemiseen saa valmentajalta tukea

Tilaa koulutus

Sisältöjä ja toteutusta voidaan räätälöidä tilaajan tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Vastaavia koulutuksia

Ajankohtaista

5 vinkkiä aivojen ylikuormituksen ehkäisyyn – näin luot terveellisemmän työympäristön
Aivojen hyvinvointi työssä ja oppimisessa on keskeinen tekijä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Oikeanlainen työtila yhdessä säännöllisen liikkumisen […]
Digitaidot varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa – miksi niihin olisi hyvä panostaa?
Digitaalisuus ja erilaisten uusien teknologioiden käyttö on lisääntynyt yhteiskunnassa viimeisten vuosien aikana hyvin nopeasti. Kännykät […]
Farmasian erikoistumiskoulutukset 2024: haku on käynnistynyt
Haku syksyllä 2024 alkaviin farmasian erikoistumiskoulutuksiin käynnistyi 14. helmikuuta. Farmasian erikoistumiskoulutukset on tarkoitettu proviisoreille ja […]