FI | SV | EN

Sokeista pisteistä silmien avaamiseen

Koulutusviennissä – tai kansainvälisissä koulutuspalveluissa – törmäämme kerta toisensa jälkeen erilaisista kulttuureista johtuviin pieniin ja vähän suurempiinkin väärinkäsityksiin. Välillä kyse on hauskoista erehdyksistä, mutta välillä nämä väärinkäsitykset voivat johtaa asiakkaan tyytymättömyyteen tai jopa kauppojen peruuntumiseen.

Vaikka olen jo vuosia tehnyt töitä suomalaisen koulutuksen ja kansainvälisten asiakkaiden parissa, saan itseni silti aika ajoin edelleen kiinni sokeista pisteistä ja harmittavista väärinkäsityksistä. Kyllä, olen kertonut olennaiset asiat, avannut ja vääntänyt rakenteet rautalangasta. Ja kyllä, olen kerrannut kohdat vielä sopimuksessa. Mutta silti on ollut tilanteita, joissa esimerkiksi kiinalaisen yleisön odottama ”summary” ei ollutkaan vapaamuotoinen reflektointi päivän annista tai suomalaiselta kouluttajalta tilattu ”lecture” ei olisi saanut sisältää lainkaan keskustelua tai ryhmätöitä.

Jos jopa yksittäiset sanat tarkoittavat eri asioita eri kulttuuritaustasta tuleville, ei voida odottaa vaikeampien käsitteiden olevan yhtään sen selvempiä. Juttelin viime viikolla Helsingin Summer Schoolin yhteydessä erään ulkomaisen opiskelijan kanssa näistä omaan kulttuuriin kohdistuvista sokeista pisteistä. Tämä opiskelija käytti oivaltavasti vertauskuvana oman äidinkielen kieliopin tai sanamuotojen opettamista ulkomaalaisille. Oman äidinkielen oikeat muodot kyllä tietää ja kuulee, mutta kielioppisääntöjen avaaminen vieraskielisille voi olla lähes mahdotonta.

Suomalaisen ”koulutuksen kieliopin” avaamisessa meillä suomalaisilla on edelleen eritasoisia haasteita. Tämän vuoksi kannattaa olla tarkkana, kun viestii omasta mielestään itsestäänselvyyksiä muun maalaisille. Tarkkuudestakin huolimatta saamme silti todennäköisesti edelleen iloisesti yrittää ja erehtyä.

Ulkomaiset kumppanit voivat kuitenkin toimia peileinä ja auttaa meitä havaitsemaan sokeita pisteitämme ja avaamaan silmiämme. Kotimaisella koulutusviejien yhteistyöllä voimme lisäksi jakaa kertynyttä kokemusta ja hyviä käytänteitä. Tätäkään haastetta ei onneksi tarvitse taklata yksin.

 

Kirjoittaja Kirsi Kettula on HY+:n koulutusviennin päällikkö, joka suosittelee kaikkia kokeilemaan omia salaisia aseitaan: partiota, villasukkia ja draamaa.

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi