FI | SV | EN

ProViestijä-koulutusohjelma viestintätyössä kehittymisen tukena

HY+:n ProViestijä-koulutusohjelmaan on osallistunut vuosien varrella jo lähes 800 viestinnän parissa työskentelevää. Käytännönläheisen klassikkokoulutuksen ohjelmaa on uudistettu viestinnän ajankohtaisilla teemoilla. Tässä blogiartikkelissa ProViestijän aiempi osallistuja kertoo koulutusohjelmasta ja sen vaikutuksista omaan työhönsä.

Tuomas Alijoki osallistui ProViestijä-koulutusohjelmaan syksyllä 2019. Kun Alijoki aloitti koulutusohjelmassa, hän työskenteli projektikoordinaattorina Lounais-Suomen Jätehuollon kehityshankkeissa.

”Huomattiin että meillä olisi kysyntää viestinnän ihmiselle, joka näiden hankkeiden viestintää hoitaisi”, Alijoki kertoo organisaationsa tilanteesta. ”Meillä on insinöörejä ja muita substanssiosaajia riittävästi, jotka voivat järjestää hankkeissa asiapuolta, joten koin hyvin omaksi tehdä hankkeita viestinnän näkökulmasta.”

Alijoen esihenkilö oli käynyt HY+:n ProViestijä-koulutusohjelman aiemmin itse, ja hän suositteli myös Alijokea osallistumaan.

”Koulutuksen aikana hanke, johon minut oli rekrytoitu, päättyi, eikä ollut suoraan mitään jatkohanketta, joten työnkuvaani muutenkin perattiin läpi ja katsottiin, mitä talossa teen. Oli jotenkin luonnollista painottaa viestintään,” Alijoki kuvailee siirtymistään projektikoordinaattorista viestinnän tehtäviin.

”Projektikoordinaattorin tehtävissä oli vähän niin, että tein viestintää monella tavalla, mutta en saanut ihan täysin keskityttyä siihen”, Alijoki kertoo. Hänen tiimissään päädyttiinkin siihen, että hankkeissa olisi hyvä olla viestintävastaava erikseen.

Alijoki alkoi työskennellä Lounais-Suomen Jätehuollossa viestintäasiantuntijana. Työnkuvaan kuului kehityshankkeiden viestinnän vetäminen sekä monipuolisesti erilaisia viestintätehtäviä, kuten viestinnän suunnittelua, sidosryhmäviestintää, yritysyhteistyötä, verkkosivujen ja somekanavien ylläpitoa sekä tapahtumien järjestämistä.

Viestintäkoulutus, jonka voi yhdistää sujuvasti omaan työhön

Alijoki kertoo saaneensa ProViestijä-koulutusohjelmasta paljon apua työhönsä. ”Se oli todella hyvä läpileikkaus erilaisiin viestinnän näkökulmiin”, hän kuvailee koulutuskokonaisuutta.

Koulutuksen työmäärä oli Alijoen mukaan kohtuullinen, ja koulutusohjelman pystyi suorittamaan kiireisenkin työn ohessa. Hän nostaa esiin myös mielenkiintoiset puhujavieraat sekä sen, että koulutusohjelmaan sisältyviä tehtäviä pystyi yhdistämään sujuvasti omaan työhön.

”Meillä oli koulutuksen jälkeen keväällä starttaamassa hanke, mille piti tehdä viestintäsuunnitelma ja sopia käytännöistä niin, että monia muitakin organisaatioita oli mukana. Lopulta meidän organisaatiomme otti koko kehityshankkeen viestinnän vastuulleen. Koulutuksesta sai paljon hyviä näkökulmia ja osaamista esimerkiksi tämän hankkeen starttaamiseen.”

Toisaalta koulutuksessa pystyi halutessaan tekemään myös aivan muunlaisia tehtäviä, mikä toi opiskeluun tietynlaista raikkautta, Alijoki kertoo. ”Se oli sitä aikaa, kun järjestettiin läsnäkoulutuksia, niin oli kuin jonnekin minilomalle lähtisi, kun pääsi Helsinkiin pariksi päiväksi koulutukseen.”

Kenen kannattaa osallistua ProViestijään?

Alijoen mukaan ProViestijä-koulutusohjelma on viestintätehtävissä aloitteleville hyvä starttipaketti, mistä lähteä liikkeelle, mutta toisaalta hyödyksi myös viestintää jo pidempään tehneille.

”Viestintäala on kuitenkin muuttuva. On hyvä tarkastella toimintatapoja uudestaan, tulee uusia kanavia ja vaikka mitä. Vaikka olisi pitkä kokemus, näkisin että koulutuksesta on paljonkin hyötyä”, Alijoki tähdentää. Hänen tapauksessaan ProViestijä tuki siirtymistä projektikoordinaattorin tehtävistä täysipäiväiseksi viestintäasiantuntijaksi.

Etenkään pienemmissä organisaatioissa viestintätehtäviin ei välttämättä ole erikseen työntekijää, vaan viestintää tehdään muiden töiden ohessa. Toisaalta viestintä kuuluu nykyään kaikkeen asiantuntijatyöhön, vaikka viestintävastaava organisaatiosta löytyisikin.

Kuten Alijoki kuvailee, myös hänen aiempaan työtehtäväänsä projektikoordinaattorina kuului paljon viestintää. ”Olisi hyvä, että kaikki tajuaisivat viestinnästä vähän syvemmin”, hän pohtii.

Tästä syystä ProViestijä-koulutusohjelmaan osallistutaankin monipuoliesti erilaisilla tehtävänimikkeillä.

Teksti: Saara Kankainen

Tutustu ProViestijä-koulutusohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan – tai vinkkaa kollegalle!

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi