FI | SV | EN

Takaisin Liipolaan! -tutkimushanke

Takaisin Liipolaan! -lähiötutkimushanke pohjautui vuonna 1999 toteutettuun Marjaana Seppäsen väitöskirjatutkimukseen, jossa tutkittiin Liipolan asukkaiden hyvinvointia ja kiinnittymistä asuinalueeseensa. Takaisin Liipolaan! -hankkeen tutkimuksessa tarkasteltiin, miten liipolalaisten suhde asuinalueeseensa oli runsaassa kymmenessä vuodessa muuttunut. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti asukkaiden käsitykset alueen vetovoimaisuudesta, monikulttuuristumisesta ja palveluista. Koko aikuisväestön ohella erityisenä huomion kohteena olivat alueen ikääntyneet asukkaat. Väestökyselyn lisäksi alueen sosioekonomisessa rakenteessa tapahtuneita muutoksia analysoitiin tilastotietojen avulla.

Tutkimus oli osa Ympäristöministeriön Lähiöohjelmaa 2008–2011, jonka tavoitteena oli lähiöiden kilpailukyvyn lisääminen ja myönteisen alueidentiteetin ja imagon vahvistaminen. Ohjelman avulla vahvistettiin lähiöiden liittymistä osaksi toiminnallista kaupunkia ja tuettiin lähiöiden asukasrakenteen, asuntokannan sekä toimintojen monipuolistamista.

Takaisin Liipolaan! -tutkimushanke päättyi 31.12.2011.