FI | SV | EN

EUBIC – European University Business Innovation Cooperation

Hankkeen toimenpiteet

  • Projektin toimijoiden välille muodostettiin toimiva verkosto, jonka välityksellä levitettiin yritysyhteistyössä hyviksi todettuja käytäntöjä ja toimintamalleja ja etsittiin eurooppalaisten kumppaneiden toimintatavoista alueellisesti parhaiten sopivimpia käytäntöjä.
  • Tuettiin yliopiston ja yritysten välistä yhteistyötä ja kumppanuutta lisäämällä molemminpuolista ymmärrystä toimintatavoista ja -kulttuureista.
  • Avattiin yliopistojen ja yritysten innovatiivisia yhteistyömahdollisuuksia, kehitettiin uusia viestintäkanavia ja -muotoja sekä sovittiin yhteistyömuodoista ja pelisäännöistä.
  • Yliopistot ja yritykset verkostoituivat erityisesti niillä alueilla joilla ei ollut omaa yliopistoa. Yliopistojen uusin tutkimustieto siirtyi tehokkaammin yritysten käyttöön ja edisti samalla yliopistojen yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Yliopistojen ja yritysten yhteistyö antaa mahdollisuuksia yritysten kansainvälistymiseen, elinikäiseen oppimiseen, työhyvinvoinnin edistämiseen ja työurien pidentämiseen. Hankkeella oli vahva alueellinen fokus. Sen avulla yliopistojen yhteiskunnallinen vuorovaikutus lisääntyi edistäen muun muassa rakennemuutosalueilla alueiden imagoarvoa ja vaikuttaen estävästi muuttotappion kehittymiseen erityisesti korkeasti koulutettujen toimijoiden keskuudessa. Hankkeen avulla edistettiin myös uuden yritystoiminnan alueellista syntymistä.

Hanketta toteutettiin Päijät-Hämeessä (Palmenia Lahti), Uudellamaalla (Palmenia Hyvinkää) ja Kymenlaaksossa (Palmenia Kotka ja Kouvola). EUBIC hyödynsi kehittämistyössään Helsingin yliopiston tutkimustietoa ja osaamista. Hanke päättyi 30.6.2014.