FI | SV | EN

Etäopiskelu: viisi perusvinkkiä verkkokoulutuksiin

Elämme keskellä teknologian murrosta ja digitaalisuus on jollain tavalla osa lähes kaikkien ihmisten arkea. Siitä huolimatta kokonaisvaltainen etätoimintaan siirtyminen viime keväänä toi haasteita myös koulutuskentälle, kun etäopiskelu muuttui ainoaksi mahdollisuudeksi osaamisen kehittämiseen.

Vaikka verkkokoulutus ei olekaan uusi keksintö ja verkko-opiskelu on ollut varsin tavallista jo ennen pandemiaa, kaikkien koulutusten äkillinen muutos lähiopetuksesta etäopetukseen oli uudenlainen tilanne niin koulutusten järjestäjille kuin osallistujillekin. Haastattelimme HY+:n etä- ja verkkokoulutuksiin osallistuneita heidän kokemuksistaan ja saimme hyviä vinkkejä etäopiskeluun verkkokoulutuksia suorittaville tai sitä harkitseville.

1. Tutustu etukäteen sekä omien laitteiden että koulutuksessa käytettävien ohjelmien ja alustojen ominaisuuksiin

Omiin laitteisiin tutustuminen saattaa tuntua hassulta vinkiltä, sillä niitä todennäköisesti käyttää päivittäin, mutta haastateltavien etäkoulutusosallistujien mukaan se kannattaa kuitenkin tehdä. Kaikkia koulutuksessa tarvittavia ominaisuuksia ei omalla laitteella ole välttämättä tullut aiemmin käytettyä, ja esimerkiksi verkkokoulutusalustan tai etäyhteyden käyttäminen voi olla erilaista puhelimella ja tietokoneella.

”Varmista että sinulla on sellaiset laitteet, jotka varmasti toimivat ja joita osaat käyttää. Varaa aikaa niihin perehtymiseen etukäteen”, kehottaa etänä toteutettuun varhaiskasvatuksen koulutuskokonaisuuteen osallistunut Kati.

Myös koulutuksen sujumisen kannalta on olennaista, että kaikki perehtyvät laitteiden ja ohjelmien käyttöön, jotta siihen ei tarvitse koulutustilanteessa käyttää turhaa aikaa.

”Aivan ehdottomasti kannattaa tutustua oman tietokoneen käyttöön sekä erilaisten oppimisalustojen ja etäyhteyssovelluksien käyttöön. Opetus- ja luentotilanne on ollut katkonaista usein, kun joku opiskelija tarvitsee apua näiden asioiden kanssa. Katkonainen opiskelu haittaa opetustilannetta ja opettajan on vaikea jatkaa opetusta monen keskeytyksen jälkeen”, toteaa Katin kanssa samaan koulutukseen osallistunut Sini.

2. Varmista oman opiskeluympäristön toimivuus, mukavuus ja työrauha

Etä- ja verkkokoulutukset eivät ole paikkaan sidottuja, mutta siitä huolimatta omaan opiskeluympäristöön on syytä panostaa. ”Kotona kannattaa miettiä, mikä on se paikka, missä on kaikkein kivoin opiskella”, Kati suosittelee.

Moni kokee etäopiskelun hyväksi puoleksi sen, että matkoihin ei mene turhaa aikaa, ja kotona opiskelu tarjoaa mahdollisuuden keskittymiseen verrattuna esimerkiksi hälyiseen luentotilaan. Kotonakaan kaikki tilat ja ajankohdat eivät kuitenkaan ole opiskelulle otollisia, etenkin jos samassa taloudessa asuu muitakin.

”Kotona opiskelu vaatii erittäin hyvää orientoitumista asiaan”, toteaa Riitta, joka hänkin on osallistunut varhaiskasvatuksen etäkoulutukseen.

”Tilan järjestäminen vaatii myös oman osansa. Samoin häiriötekijöiden poissulkeminen on oleellista, sillä kotona huomaa ajatusten herkemmin harhailevan kuin lähiopetuksessa.”

Tästä syystä myös etäopiskelussa kannattaa huomioida opiskeluajankohta ja -tila. ”Ajan ja paikan järjestäminen ja toimivat yhteydet ovat oleellisia”, Riitta kiteyttää.

3. Kiinnitä huomiota omaan aktiivisuuteen ja motivaatioon

Etäopiskelussa oman aktiivisuuden ja motivaation merkitys korostuu.

”Verkkokurssilla on lähiopetusta helpompaa jäädä passiiviseksi sivustaseuraajaksi, eli oppijan tulee tietoisesti pyrkiä olemaan aktiivinen ja ottamaan isompi vastuu omasta oppimisestaan”, toteaa DigiKouluttaja-verkkokoulutukseen osallistunut Lena, joka kertoo pitäneensä itse verkkokursseja jo vuosia.

”Kun opettaja on fyysisesti lähellä, kynnys esittää spontaaneja kysymyksiä on selvästi alhaisempi. Lähiopetuksen normaalin interaktion puuttuminen aiheuttaa myös sen, että oppija joutuu olemaan itsenäisempi ja kurinalaisempi oppiakseen.”

Myös varhaiskasvatuksen etäkoulutukseen osallistuneet korostavat itsenäisen ja oma-aloitteisen työotteen tärkeyttä etäopiskelussa, sillä etäluennon aikana ei ole aina ollut mahdollisuutta kysyä ja oppimisalustalla oleviin tehtäviin on osattava löytää työskentelytapa itse.

Toisaalta motivaatio on tärkeää aina, opiskelumuodosta riippumatta, kuten Riitta tuo esiin: ”Omasta näkökulmastani oppiminen on suurelta osalta itsestä kiinni. Siinä, ovatko opinnot lähi- tai etäopetuksena, ei minun kohdallani ole suurta eroa.”

4. Muodosta tukiverkosto

Yksi lähikoulutusten iso etu on se, että niissä pääsee tutustumaan kollegoihin ja saa vertaistukea helposti. Tukiverkoston tärkeyttä ei siksi kannata unohtaa myöskään etäopiskelussa.

”Tuntui aluksi oudolta istua yksin koneen äärellä seuraamassa luentoja”, toteaa varhaiskasvatuksen koulutukseen osallistunut Nina. ”Opiskeluryhmän kannattaa perustaa esimerkiksi WhatsApp-ryhmä, minkä kautta saa helposti vertaistukea ja voi kysyä neuvoja muilta”, hän kehottaa.

Kaikki varhaiskasvatuksen etäkoulutukseen osallistuneet haastateltavat suosittelevat verkostoitumaan muiden koulutusosallistujien kanssa, vaikka heitä ei pääsisikään tapaamaan kasvotusten.

”Jos mahdollista, tee yhteistyötä muiden opiskelijoiden kanssa. Jaa ajatuksia heidän kanssaan”, Riitta kannustaa.

Kanssaopiskelijoiden ohella koulutuksen järjestäjän tuki auttaa etäopiskelussa. ”Omaa opiskelua on erityisesti helpottanut HY+:n tarjoama opintojen tuki. Henkinen tuki, mitä olen saanut, on helpottanut asioiden omaksumista. Tämäkin on etäyhteyksien päässä, mutta tieto siitä, että joku on auttamassa, vapauttaa energiaa itse opiskeluun”, Riitta korostaa.

Riitta kertoo suorittaneensa etäopintoja aiemminkin, jolloin tukea ei ollut samalla tavalla tarjolla: ”Se oli henkisesti hyvin rankkaa, kun ei ollut ketään, jolle purkaa huolia ongelmatilanteissa. Nyt tuen kera opinnot ovat lähteneet hyvin käyntiin ja motivaatio on huikea!”

5. Panosta laadukkaaseen koulutukseen ja itselle sopivaan opiskelumuotoon

Etäopiskelua suunnitellessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, miten koulutus on tarkoitus toteuttaa ja tuntuuko opiskelumuoto itselle sopivalta.

”Verkko antaa mahdollisuuden käyttää erilaisia työkaluja ja monipuolistaa sitä kautta oppimiskokemusta”, Lena tuo esiin. ”Verkossa voidaan monikanavaisuutta hyödyntäen ottaa paremmin huomioon erilaiset oppimistyylit.”

Verkko- ja etäkoulutusten valinnassa kannattaa panostaa myös laatuun. ”Se, kuinka hyvin verkossa oppii, on ensisijaisesti sidoksissa siihen, miten hyvin verkkokurssi on laadittu”, Lena korostaa.

Kirjoittaja: Saara Kankainen

 

Keväällä 2021 HY+ toteuttaa koulutuksia ensisijaisesti verkossa ja etäyhteyden välityksellä. Koko verkkokoulutustarjontaan voit tutustua tämän linkin kautta.

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi