FI | SV | EN

Opetus ja oppiminen

Oppiva organisaatio tarvitsee ajankohtaista tutkimustietoa ja konkreettisia välineitä kehittyäkseen. Räätälöitävissä täydennyskoulutuksissamme pureudutaan siihen, millaiset pedagogiset ratkaisut toimivat parhaiten oppimisen tehostamisessa ja miten innostaa ja ohjata ihmisiä kehittymään.

Kokemuksemme opetusalan kouluttajana on pitkä ja teemme tiiviisti yhteistyötä Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kanssa. Tiedekunta on maamme johtava, kansainvälisesti arvostettu kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen tutkimus- ja koulutusyksikkö.

Asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan räätälöity koulutus on paras vaihtoehto, kun työyhteisö kaipaa koulutusta johonkin tiettyyn osaamisalueeseen, isompien tiimien tai koko organisaation osaamisen kehittämiseen.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen tilauskoulutuksissa tarjoamme juuri teidän organisaatiollenne ajankohtaista ja tarpeellista koulutusta. Koulutusaihe voidaan räätälöidä sopivana kokonaisuutena ja organisaatiollenne sopivaan hintaan. Koulutuksemme tukevat suoraan oman koulutusstrategianne mukaista teemaa, työyhteisönne osaamista ja tiivistävät päiväkotiyksiköidenne yhteistä osaamista.

Varhaiskasvatus
Säkerhet i skolan: vi arbetar för att motverka mobbning, trakasserier och våld

Utbildningen ger information om mobbning som fenomen och ger praktiska verktyg och strategier för att förebygga och hantera trakasserier, mobbning och våld.

Varhaiskasvatus
Turvallinen koulu: yhdessä eroon kiusaamisesta, häirinnästä ja väkivallasta

Valmennus tarjoaa tietoa kiusaamisesta ilmiönä sekä antaa käytännön työkaluja ja strategioita häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyyn ja niihin puuttumiseen.

Varhaiskasvatus
Vanhemmuuden tukeminen

Koulutuksessa lähestytään vanhemmuuden tukemista käytännön esimerkkien avulla.

Varhaiskasvatus
Pikkumatikka mukana varhaiskasvatuksen arjessa

Varhaiset matemaattiset taidot -koulutus edistää tätä tavoitetta tarjoamalla tietoa siitä, miten matemaattista ajattelua voidaan tukea varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatus
Itsesäätelytaidot

Koulutus tarjoaa tietoa ja työkaluja lasten itsesäätelytaitojen tukemiseen ja biologisen kehityksen ymmärtämiseen.

Varhaiskasvatus
Laaja pedagoginen johtaminen

Koulutus tarjoaa valmiuksia kehittää kasvatus- ja opetusalan esihenkilöiden johtamisosaamista.

Varhaiskasvatus
Katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa

Koulutus antaa tietoa henkilöstölle varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesta katsomuskasvatuksesta.

Varhaiskasvatus
Tekoäly leikissä

Opit näkemään tekoälyssä uusia puolia, joita voi hyödyntää esimerkiksi leikissä ja arkipäiväisessä pedagogiikassa.

Varhaiskasvatus
Kohti uusia toimintatapoja – varhaiskasvatusyksiköiden johtajakoulutus

Koulutus tukee johtamisen kehittämistä varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatus
Draamaa ja taidekasvatusta varhaiskasvatukseen

Koulutuksessa tarkastellaan draamaa ja taidekasvatusta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.

Varhaiskasvatus
Inklusiivisen toimintakulttuurin johtaminen varhaiskasvatuksessa

Koulutuksessa perehdytään eri näkökulmista inklusiivisen toimintakulttuurin johtamiseen.

Varhaiskasvatus
Tunneherkkyys vahvuutena – kun lapsen käyttäytyminen haastaa ammattilaista

Koulutuksessa etsitään konkreettisia keinoja lasten haastavan käyttäytymisen lieventämiseen.

Varhaiskasvatus
Yhteisopettajuus varhaiskasvatuksessa

Koulutuksessa perehdytään yhteisopettajuuteen varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatus
S2-taitojen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Koulutus lisää henkilöstön osaamista kielitietoisesta varhaiskasvatuksesta ja tukee henkilöstöä monikielisten lasten huomioimisessa kaikessa toiminnassa.

Varhaiskasvatus
Tuen kolmitasoisuus varhaiskasvatuksessa

Koulutuksessa perehdytään tuen kolmitasoisuuteen varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatus
Kuvatuki varhaiskasvatuksessa

Koulutuksessa syvennetään kuvien käytön osaamista varhaiskasvatuksen arjessa.

Varhaiskasvatus
Mininepsy: Ratkaisukeskeinen työote neuropsykiatrisen oppijan kohtaamisessa

Koulutus lisää ymmärrystä ja osaamista tunnistaa, kohdata ja tukea tuen tarpeisia oppijoita eri opetusasteilla.

Varhaiskasvatus
Aino-lääkelupakoulutus kouluille ja päiväkodeille

Opetus- ja varhaiskasvatustyöhön suunnattu koulutus tukee lasten ja nuorten lääkehoitoon osallistuvaa henkilöstöä.

Varhaiskasvatus
Leikkipedagogiikka

Koulutuksessa keskitytään ohjatun ja omaehtoisen leikin tukemiseen varhaiskasvatuksessa sekä käytännön pedagogiikan kehittämiseen.

Varhaiskasvatus
Uudet lukutaidot varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Koulutus syventää varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa toimivien osaamista uusista lukutaidoista.

Varhaiskasvatus
Pienten lasten pedagogiikka

Koulutuksessa keskitytään alle kolmevuotiaiden lasten pedagogiikkaan sekä lasten ja heidän perheidensä kohtaamiseen.

Varhaiskasvatus
Taide- ja elämyspedagogiikka lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

Koulutus vahvistaa opettajien tietoja, valmiuksia ja osaamista elämys- ja taidepedagogisten menetelmien hyödyntämisestä osana opetus- ja kasvatustyötä.

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen ruokakasvatus

Koulutus tukee ruokakasvatuksellista sisältöosaamista ja pedagogista ammattitaitoa sekä varhaiskasvatusyksikön ruokakasvatuksen toimintamallien kehittämistä.

Varhaiskasvatus
Haastavat kasvatustilanteet

Koulutus tarjoaa keinoja opettajan ja oppilaan välisen kannustavan vuorovaikutuksen vahvistamiseen.

Varhaiskasvatus
Pedagoginen dokumentointi digitaalisin menetelmin

Koulutuksessa käsitellään pedagogista dokumentointia ja digitaalisuuden hyödyntämistä pedagogisen dokumentoinnin tukena varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen perusteet

Koulutuksessa syvennytään varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sekä sisällöllisesti että varhaiskasvatustyötä ohjaavana työvälineenä.

Varhaiskasvatus
Joustava esi- ja alkuopetus

Koulutus tarjoaa tukea joustavan sekä lapsen kasvun ja oppimisen tarpeet huomioivan esi- ja alkuopetuksen toteutukseen ja kehittämiseen.

Perusopetus

Tilauskoulutuksemme tukevat perusopetuksen opetussuunnitelman käyttöönotossa ja toteuttamisessa sekä tarjoavat uusia näkökulmia ja ideoita opetustyöhön. Olemme vahvasti kiinni opetusalan ajankohtaisissa ilmiöissä ja tarjoamme tiedepohjaista koulutusta muun muassa hyvinvoivan oppimisyhteisön ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämiseen sekä oppimisen ja osaamisen arviointiin.

Perusopetus
Säkerhet i skolan: vi arbetar för att motverka mobbning, trakasserier och våld

Utbildningen ger information om mobbning som fenomen och ger praktiska verktyg och strategier för att förebygga och hantera trakasserier, mobbning och våld.

Perusopetus
Turvallinen koulu: yhdessä eroon kiusaamisesta, häirinnästä ja väkivallasta

Valmennus tarjoaa tietoa kiusaamisesta ilmiönä sekä antaa käytännön työkaluja ja strategioita häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyyn ja niihin puuttumiseen.

Perusopetus
Ohjaus koulun yhteisenä tehtävänä

Koulutus syventää osallistujien osaamista avoimessa, kuuntelevassa ja vuorovaikutuksellisessa ohjauksessa.

Perusopetus
Kriittisen digilukutaidon tukeminen opetuksessa

Kehitä digiosaamista ja -lukutaitoa uusilla työvälineillä.

Perusopetus
Yhteisöllisyyden tukeminen koulussa

Koulun henkilöstön panos on merkittävä yhteisöllisen ilmapiirin luomisessa. Miten edistämme oman oppilaitoksen yhteisöllisyyttä, oppilaiden osallisuutta sekä turvallista ja innostavaa ilmapiiriä?

Perusopetus
Artificiell intelligens inom grundskolan

Utbildningen ger information om möjligheterna att utnyttja artificiell intelligens i planering och genomförande av undervisning.

Perusopetus
Tekoäly perusopetuksessa

Koulutus tarjoaa tietoa tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Perusopetus
Inklusiivisen toimintakulttuurin johtaminen

Koulutuksessa perehdytään eri näkökulmista inklusiivisen toimintakulttuurin johtamiseen perusopetuksessa.

Perusopetus
Toimiva yhteisopettajuus perusopetuksessa 

Koulutus antaa tukea ja välineitä yhteisopettajuuden toteuttamiseen ja sitä tukevan toimintakulttuurin edistämiseen perusopetuksessa.

Perusopetus
Monialainen kestävä kehitys opetuksessa

Koulutus tarjoaa perusopetukselle uusia käytännön työkaluja kestävän kehityksen näkökulmien soveltamiseksi omaan opetustyöhön ja koulun tai kunnan yhteisten tavoitteiden asettamiseen.

Perusopetus
Kielitietoisia työvälineitä perusopetuksen aineenopettajille 

Koulutus tukee perusopetuksen aineenopettajia ja antaa keinoja kielitietoiseen opetukseen oman oppiaineen näkökulmasta.

Perusopetus
Opetuksen eriyttäminen perusopetuksessa

Koulutuksessa syvennytään opetuksen eriyttämiseen pedagogisena keinona, joka auttaa tukemaan moninaisia oppijoita.

Perusopetus
Taitavaksi oppijaksi – Oppimisen taidot ja niiden tukeminen

Koulutuksessa perehdytään mahdollisuuksiin ja keinoihin, jotka auttavat tukemaan oppilaiden ja opiskelijoiden monipuolista kehittymistä oppimisen, opiskelun ja ajattelun alueilla.

Perusopetus
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen opetuksessa

Koulutus antaa valmiuksia ohjata tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä soveltaa niitä opetuksessa.

Perusopetus
S2-oppilaan tukeminen ja arviointi

Koulutus tukee kielitietoisen opetuksen ja suomi toisena kielenä -opetuksen kehittämistä ja toteuttamista.

Perusopetus
Mininepsy: Ratkaisukeskeinen työote neuropsykiatrisen oppijan kohtaamisessa

Koulutus lisää ymmärrystä ja osaamista tunnistaa, kohdata ja tukea tuen tarpeisia oppijoita eri opetusasteilla.

Perusopetus
Intoa ja motivaatiota opiskeluun

Koulutuksessa perehdytään motivaatioon sekä keinoihin tukea oppilaiden ja opiskelijoiden motivaatiota ja opiskeluinnostusta.

Perusopetus
Tukea luokanvalvojana toimimiseen ja ohjaukseen

Koulutuksessa keskitytään ohjauksen toteuttamiseen ja suunnitteluun perusopetuksessa erityisesti luokanvalvojan tai -ohjaajan näkökulmasta.

Perusopetus
Aino-lääkelupakoulutus kouluille ja päiväkodeille

Opetus- ja varhaiskasvatustyöhön suunnattu koulutus tukee lasten ja nuorten lääkehoitoon osallistuvaa henkilöstöä.

Perusopetus
Tukea kriisialueelta tuleville lapsille ja nuorille

Webinaarisarja antaa opettajille ja ohjaajille välineitä kohdata kriisialueelta tulevia oppilaita ja tukea oppilaita koulunkäynnin arjessa.

Perusopetus
Taide- ja elämyspedagogiikka lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

Koulutus vahvistaa opettajien tietoja, valmiuksia ja osaamista elämys- ja taidepedagogisten menetelmien hyödyntämisestä osana opetus- ja kasvatustyötä.

Perusopetus
Koulupoissaoloihin puuttuminen

Koulutus tarjoaa erityispedagogiikan kentän tuoreinta tietoa syrjään jäämisen riskissä olevien oppilaiden tukemiseen.

Perusopetus
Haastavat kasvatustilanteet

Koulutus tarjoaa keinoja opettajan ja oppilaan välisen kannustavan vuorovaikutuksen vahvistamiseen.

Perusopetus
Perusopetuksen uudistuva päättöarviointi

Valmennuksessa perehdytään siihen, millaisia muutoksia uudistuva perusopetuksen arviointi edellyttää paikalliseen opetussuunnitelmaan, ja annetaan käytännön työvälineitä arviointikäytänteiden kehittämiseen.

Perusopetus
Oppimisen kolmiportainen tuki

Koulutuksessa syvennytään kolmiportaisen tuen perusteisiin ja oppimisen tukeen omassa kouluyhteisössä ja opettajan työssä.

Toisen asteen koulutus

Tilauskoulutuksemme tukevat toisen asteen opetussuunnitelmien käyttöönotossa ja toteuttamisessa sekä tarjoavat uusia näkökulmia ja ideoita opetustyöhön. Huippukouluttajiemme valmennuksessa pääsette kehittämään esimerkiksi organisaationne pedagogisia käytänteitä, yhteistyö- ja yhteisopettajuusmalleja, opiskelun tuen rakenteita tai arviointikäytänteitä LOPS 2021 -uudistuksen hengessä.

Toisen asteen koulutus
Säkerhet i skolan: vi arbetar för att motverka mobbning, trakasserier och våld

Utbildningen ger information om mobbning som fenomen och ger praktiska verktyg och strategier för att förebygga och hantera trakasserier, mobbning och våld.

Toisen asteen koulutus
Turvallinen koulu: yhdessä eroon kiusaamisesta, häirinnästä ja väkivallasta

Valmennus tarjoaa tietoa kiusaamisesta ilmiönä sekä antaa käytännön työkaluja ja strategioita häirinnän, kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisyyn ja niihin puuttumiseen.

Toisen asteen koulutus
Ohjaus koulun yhteisenä tehtävänä

Koulutus syventää osallistujien osaamista avoimessa, kuuntelevassa ja vuorovaikutuksellisessa ohjauksessa.

Toisen asteen koulutus
Kriittisen digilukutaidon tukeminen opetuksessa

Kehitä digiosaamista ja -lukutaitoa uusilla työvälineillä.

Toisen asteen koulutus
Yhteisöllisyyden tukeminen lukiossa

Miten edistämme oman oppilaitoksen yhteisöllisyyttä, opiskelijoiden osallisuutta sekä turvallista ja innostavaa ilmapiiriä?

Toisen asteen koulutus
Laadun kehittäminen lukiossa

Tukea lukion laatustrategioiden suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Toisen asteen koulutus
Tekoäly toisen asteen opetuksessa

Koulutus tarjoaa tietoa tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Toisen asteen koulutus
Toimiva yhteisopettajuus lukiossa 

Koulutus antaa tukea ja välineitä yhteisopettajuuden toteuttamiseen ja sitä tukevan toimintakulttuurin edistämiseen lukiossa.

Toisen asteen koulutus
Taitavaksi oppijaksi – Oppimisen taidot ja niiden tukeminen

Koulutuksessa perehdytään mahdollisuuksiin ja keinoihin, jotka auttavat tukemaan oppilaiden ja opiskelijoiden monipuolista kehittymistä oppimisen, opiskelun ja ajattelun alueilla.

Toisen asteen koulutus
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen opetuksessa

Koulutus antaa valmiuksia ohjata tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä soveltaa niitä opetuksessa.

Toisen asteen koulutus
Mininepsy: Ratkaisukeskeinen työote neuropsykiatrisen oppijan kohtaamisessa

Koulutus lisää ymmärrystä ja osaamista tunnistaa, kohdata ja tukea tuen tarpeisia oppijoita eri opetusasteilla.

Toisen asteen koulutus
Kielitietoinen opetus lukiossa

Koulutus tukee ja antaa keinoja lukion aineenopettajille kielitietoiseen opetukseen oman oppiaineen näkökulmasta.

Toisen asteen koulutus
Ryhmänohjaajana lukiossa

Lukion ryhmänohjaaja on tärkeässä asemassa tukemassa lukiolaisen kasvua ja kehittymistä. Hyvinvoiva lukiolainen kasvaa osaavassa ja hyvässä ohjauksessa sekä arvostavassa ja innostavassa opiskeluilmapiirissä aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Siihen hän tarvitsee lukion aikuisten tukea ja hyvin toimivaa opiskeluryhmää.

Toisen asteen koulutus
Tukea kriisialueelta tuleville lapsille ja nuorille

Webinaarisarja antaa opettajille ja ohjaajille välineitä kohdata kriisialueelta tulevia oppilaita ja tukea oppilaita koulunkäynnin arjessa.

Toisen asteen koulutus
Taide- ja elämyspedagogiikka lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

Koulutus vahvistaa opettajien tietoja, valmiuksia ja osaamista elämys- ja taidepedagogisten menetelmien hyödyntämisestä osana opetus- ja kasvatustyötä.

Toisen asteen koulutus
Yhteisöllinen oppiva toimintakulttuuri – tiimin johtamisen taidot lukiossa

Valmennus kehittää lukion henkilöstön tiimityöskentelytaitoja ja tiimijohtajuusosaamista sekä edistää tiimien toimintaa osana lukion yhteisöllistä ja oppivaa toimintakulttuuria.

Toisen asteen koulutus
Oppimista edistävä arviointi lukiossa

Valmennuksessa perehdytään lukion arviointiin ja sen monipuoliseen kehittämiseen erityisesti ohjaavana ja oppimista edistävänä tekijänä.

Toisen asteen koulutus
Hyvinvoiva lukiolainen

Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa lukion henkilöstön ammatillista osaamista mielen hyvinvoinnista voimavarana sekä löytää keinoja opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelua edistävien taitojen tukemiseen.

Toisen asteen koulutus
Opiskelijan tuki lukiossa

Valmennuksessa perehdytään lukiolain uudistuksen edellyttämiin tukitoimien suunnitteluun ja toteutukseen oppilaitoksessa sekä yksilön että yhteisön ja tuen rakenteiden tasolla.

Oppilaitosten johtaminen

Kokemuksemme opetusalan johtamisen valmennuksista ja konsultoinnista on laaja; tarjoamme koulutusalan johtamisen huippuasiantuntijoiden tiedon ja tuen organisaatiosi johtamisen, esihenkilötyön ja toimintakulttuurin kehittämiseen. Valmennuksen sisältö, toteutusmuoto ja laajuus räätälöidään organisaationne tarpeiden mukaisesti.

Oppilaitosten johtaminen
Rohkeutta kestävään johtamiseen 

Koulutusohjelma keskittyy kestävän johtamisen kysymyksiin ja yhdistää niitä monitieteisesti uudella ja innovatiivisella tavalla.

Oppilaitosten johtaminen
Laaja pedagoginen johtaminen

Koulutus tarjoaa valmiuksia kehittää kasvatus- ja opetusalan esihenkilöiden johtamisosaamista.

Oppilaitosten johtaminen
Tunne- ja vuorovaikutustaidot työyhteisötaitoina

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat hyvinvoivan kouluyhteisön ytimessä. Niillä on merkittävä vaikutus työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja työn iloon.

Oppilaitosten johtaminen
Tekoälyn mahdollisuudet – webinaari rehtoreille ja oppilaitosten johtajille

Haastaako tekoäly oppilaitoksessa? Haluaisiko organisaationne oppia lisää tekoälystä ja siitä, miten se vaikuttaa arkeemme ja digitaaliseen todellisuuteemme?

Oppilaitosten johtaminen
Laadun kehittäminen lukiossa

Tukea lukion laatustrategioiden suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Oppilaitosten johtaminen
Inklusiivisen toimintakulttuurin johtaminen

Koulutuksessa perehdytään eri näkökulmista inklusiivisen toimintakulttuurin johtamiseen perusopetuksessa.

Oppilaitosten johtaminen
Kohti uusia toimintatapoja – varhaiskasvatusyksiköiden johtajakoulutus

Koulutus tukee johtamisen kehittämistä varhaiskasvatuksessa.

Oppilaitosten johtaminen
Inklusiivisen toimintakulttuurin johtaminen varhaiskasvatuksessa

Koulutuksessa perehdytään eri näkökulmista inklusiivisen toimintakulttuurin johtamiseen.

Oppilaitosten johtaminen
Hyvinvoiva rehtori työyhteisön johtajana

Valmennus tarjoaa hyvinvointia tukevia ja vahvistavia keinoja oppilaitosten johtamiseen.

Oppilaitosten johtaminen
Tiedosta tukea johtamiseen

Koulutus auttaa ymmärtämään ja hyödyntämään digitaalisiin ympäristöihin kertyvää tietoa opetuksen suunnittelussa ja johtamisessa.

Oppilaitosten johtaminen
Toimintakulttuurin kehittämiseen ja muutostilanteisiin liittyvät valmennukset

Toimimme johdon tukena erilaisissa muutostilanteissa. Valmennuksemme mallintavat ja vahvistavat yhteisöllistä, hyvinvoivaa toimintakulttuuria ja jaettua johtajuutta.

Oppilaitosten johtaminen
Yhteisöllinen oppiva toimintakulttuuri – tiimin johtamisen taidot lukiossa

Valmennus kehittää lukion henkilöstön tiimityöskentelytaitoja ja tiimijohtajuusosaamista sekä edistää tiimien toimintaa osana lukion yhteisöllistä ja oppivaa toimintakulttuuria.

Oppilaitosten johtaminen
Johtoryhmävalmennus

Valmennuksen tavoitteena on tukea oppilaitosten johtoryhmiä esimerkiksi toimintakulttuuriin liittyvien asioiden tai rakenteellisten uudistusten keskellä.

Digitaalinen opetus ja oppiminen

Digitaalisuus on yhä vahvemmin osa oppilaitosten arkipäivää, ja sen kehitys muuttaa opetuskäytänteitä ja oppimista. Tarjoamme eri pituisia valmennuksia verkkopedagogiikasta, organisaatioiden digipedagogisista käytänteistä ja oppimisprosessien kehittämisestä. Räätälöimme valmennuksen tukemaan juuri teidän organisaationne tilannetta ja kehitystarpeita.

Digitaalinen opetus ja oppiminen
Kriittisen digilukutaidon tukeminen opetuksessa

Kehitä digiosaamista ja -lukutaitoa uusilla työvälineillä.

Digitaalinen opetus ja oppiminen
Artificiell intelligens inom grundskolan

Utbildningen ger information om möjligheterna att utnyttja artificiell intelligens i planering och genomförande av undervisning.

Digitaalinen opetus ja oppiminen
Tekoälyn mahdollisuudet – webinaari rehtoreille ja oppilaitosten johtajille

Haastaako tekoäly oppilaitoksessa? Haluaisiko organisaationne oppia lisää tekoälystä ja siitä, miten se vaikuttaa arkeemme ja digitaaliseen todellisuuteemme?

Digitaalinen opetus ja oppiminen
Tekoäly perusopetuksessa

Koulutus tarjoaa tietoa tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Digitaalinen opetus ja oppiminen
Tekoäly toisen asteen opetuksessa

Koulutus tarjoaa tietoa tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuuksista opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Digitaalinen opetus ja oppiminen
Tiedosta tukea johtamiseen

Koulutus auttaa ymmärtämään ja hyödyntämään digitaalisiin ympäristöihin kertyvää tietoa opetuksen suunnittelussa ja johtamisessa.

Digitaalinen opetus ja oppiminen
DigiKouluttaja – verkkokoulutusten pedagoginen ja oppijakeskeinen suunnittelu

Koulutuksessa opitaan verkkosuunnittelun ja oppimismuotoilun perusteet, jotka valmentavat oman verkkokoulutusjakson suunnitteluun.

Asiakastarinat

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö

Yhteydenottopyyntö

Yhteyshenkilöt

Tutustu myös avoimiin koulutuksiin

Asiakaskohtaiset tilauskoulutus- ja kehittämisratkaisut antavat organisaatiolle parhaat valmiudet menestyä. Ryhmille räätälöitävien täydennyskoulutusten sisältö, taso, toteutus ja laajuus suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa siten, että asetetut tavoitteet saavutetaan mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.