FI | SV | EN

Tukea korkeakoulutettujen maahanmuuttajien opintoihin hakeutumiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy:lle valtionavustuksen maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen järjestämiseksi. Myönnetyllä avustuksella edistetään korkeakoulutaustaisten maahanmuuttajien ohjaukseen ja koulutukseen pääsyä.

”Valtionavustuksen myöntäminen tälle hankkeelle on merkki siitä, että tiedostetaan maahanmuuttajien vähäinen osuus yliopisto-opiskelijoiden joukossa ja halutaan saada korkeakoulukelpoiset maahanmuuttajat hakemaan yliopisto-opintoihin”, toteaa HY+:n kehittämisen asiantuntija Liselott Sundbäck.

”Valmentavia opintoja on tarjottu pitkään ammattikorkeakoulujen puolella, mutta yliopistoista ainoastaan Jyväskylässä on aikaisemmin ollut yliopistoon valmentavia opintoja. Tarkoitus on tarjota valmentavat opinnot omaehtoisena kotoutumiskoulutuksena niin, että korkeakoulukelpoinen henkilö pääsee suoraan korkeakouluopiskeluun valmentavaan koulutukseen, mikä nopeuttaa maahanmuuttajien kotoutumisvaihetta ja työllistymistä”, Sundbäck jatkaa.

Hankkeen tarkoituksena on huomioida korkeakoulukelpoisten maahanmuuttajien moninaisuutta ja räätälöidä opinnot tarpeen mukaan. Osallistujille tarjotaan akateemista suomen kielen opetusta, oman alan avoimen yliopiston kursseja, kurkistuskursseja yliopiston tarjontaan, yksilöllistä ohjausta sekä mentorointia. ”Toimimme tiiviisti yhteistyössä Helsingin yliopiston avoimen yliopiston, suomen kielen oppiaineen, urapalveluiden sekä hakuneuvonnan kanssa”, Sundbäck kertoo.

Helsingin yliopistolla on noin vuoden verran toiminut SIMHE-palvelu (Supporting Immigrants in Higher Education), missä on neuvottu korkeakouluopinnoista kiinnostuneita maahanmuuttajia. Sundbäckin mukaan suurin kynnys yliopisto-opiskeluun on ollut kielitaidon puute ja akateemisten suomen kielen kurssien vähäinen tarjonta. ”Riittävä suomen kielen taito on kuitenkin edellytys yliopisto-opiskeluun, ja uuden hankkeen tavoitteena on tukea ja edesauttaa siirtymävaihetta niin, että korkeakoulukelpoiset maahanmuuttajat pääsevät toteuttamaan potentiaalinsa”, Sundbäck kiteyttää.

Erityisavustuksia korkeakoulutettujen maahanmuuttajien kouluttamiseen ja ohjaukseen on myönnetty kahdeksalle korkeakoululle yhteensä 2,57 miljoonaa euroa. Kaikkien avustusta saaneiden korkeakoulujen hankkeilla tuetaan maahanmuuttajien pääsyä korkeakoulutukseen ja työelämään sekä edistetään koulutusperäistä maahanmuuttoa. Hankkeiden kehitystyö täydentää Opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä 2017 käynnistämää korkeakoulutus ja tutkimus 2030 -visiotyötä.

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi