Iloinen ja ylpeä 1-vuotias

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ viettää 1-vuotissynttäreitään kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Kuluneen vuoden aikana HY+ on kasvanut ja kehittynyt monella tavalla. Vaikka vielä on tekemistä päästäksemme tavoitteena siintävään huippuvauhtiin, niin monta pienempää mutta sitäkin merkittävämpää ja ketterämpää askelta on otettu – ja oikeaan suuntaan. Kehitys on ollut huikeaa, ja HY+ on noussut tukevasti jaloilleen jo ennen yksivuotispäiväänsä. Olemme saaneet toiminnan kannalta oleelliset talouden ja toiminnan ohjausjärjestelmät ohjaksiimme, ja henkilöstön hyvinvointi on parantunut isojen muutosten jälkeen tavoitteiden selkeyttämisen ja työkuorman tasaamisen kautta. Ja tämä työ jatkuu; tavoitteena on kehittää edelleen avointa vuorokuuntelua ja viestintää sekä räätälöidä kullekin sellainen tehtävä, työnkuva ja rooli, jossa henkilö pääsee kukoistamaan aivan uudella ja entistäkin innostavammalla tavalla.

Liiketoiminnan kannalta HY+:ssa on fokusoitu pitkälti kotimaahan, mutta viimeisen vuoden aikana on yhä vahvemmin käynyt selväksi, että meillä on annettavaa myös kansainväliseen kysyntään. Niinpä avasimme oven maailmalle ja vastasimme mm. Saudi-Arabian Opetusministeriön kysyntään koskien opettajien täydennyskoulutusta. Toukokuussa Suomeen tuli 120 saudiopettajaa perheineen puoleksi vuodeksi opiskelemaan englannin kieltä ja pedagogiikkaa sekä harjoittelemaan espoolaisissa kouluissa. Lisäksi kansainvälinen kysyntä mm. Persianlahden, Kaakkois-Aasian ja Kiinan suunnalta jatkaa kasvamistaan. Suomalainen opettajankoulutus sekä hyvinvointi- ja oikeusvaltio kiinnostavat, ja meiltä haetaan ammatilliseen kehittymiseen oppeja. Yliopiston strategia Global Impact in Interaction istuu aivan loistavasti tekemisiimme. On ilo ja kunnia toimia upeassa Helsingin yliopistossa ja toimivassa yliopistoyhteisössä. Kannustan kaikkia yliopiston tiedekuntia, laitoksia ja yksiköitä mukaan globaalin yhteistyöhön: meillä on osaamista, josta vain unelmoidaan muualla. Dialogissa kehittyy jokainen osapuoli. Iloista kesää ja iloa elinikäiseen oppimiseen.

Marjaana Suutarinen, toimitusjohtaja HY+

PS Jos et vielä ole uutiskirjeemme tilaaja, liity postituslistalle tästä >> Saat 4 kertaa vuodessa uutiskirjeemme sekä noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemasi aihealueen koulutuksista.

Koulutukset

Koulutusta organisaatioille

Räätälöidyissä koulutuksissamme käytössänne on koko maailma. Tilaa mitä tarvitset, me toimitamme. Voit myös pyytää meiltä apua, jolloin selvitämme organisaatiosi koulutustarpeet ja ehdotamme kehittämiskohteita. Organisaatiokohtainen, vain teidän tarpeisiinne suunniteltu koulutus on keino kehittyä juuri siinä ja siellä, missä sinä tai organisaatiosi haluatte.

Lue lisää

Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+

PL 53 (Fabianinkatu 32)
00014 Helsingin yliopisto

Vaihde: 0294 1911


Yhteystiedot

Laskutustiedot

Meistä

Iskikö tiedonjano?

Kiinnostuitko uuden oppimisesta?
Haluatko pitää osaamisesi ajan tasalla ja virkistyä ammatillisesti?

Kyllä! Haluan lisää tietoa!