FI | SV | EN

HY+ toteuttamassa tutoropettaja­koulutuksia

Tutoropettaja on hallituksen Uusi peruskoulu -kärkihankkeen koulutusohjelma, jossa koulutetaan tutoropettaja tukemaan muita opettajia koulukulttuurin muutoksessa, uuden pedagogiikan toteuttamisessa ja digitaalisuuden tarkoituksenmukaisessa hyödyntämisessä. Hanke käynnistyi 2016 uusien tutoropettajien koulutuksella ja nyt Opetushallitus on jälleen avannut valtionavustushaut tutoropettajien toimintaan ja koulutukseen sekä alueelliseen koordinaatioon.

HY+ on toiminut kiinteästi kuntien kanssa suunnittelemassa ja toteuttamassa tutoropettajien koulutusta ja toimintaa luontevaksi osaksi opetusta ja kouluyhteisöä.

Olemme suunnitelleen ja järjestäneet erittäin toimivia koulutusratkaisuja muun muassa Porvoossa, jossa koulutuksen aikaisen yhteisen kehittämisen aikana on saatu aikaan toimivia ratkaisuja tutortoiminnan sisällölle, menettelyille ja koko koulukulttuurin muutosta edistävälle kehittämiselle. Myös oppilaitosjohto on sitoutettu ja osallistutettu koulutukseen, sillä rehtori on tärkeä tekijä tutortoiminnan eteenpäinviemiselle ja onnistumiselle. Lisäksi osallistujat ovat saaneet työkaluja sekä tukea tutortyölleen sekä ohjaus-, vuorovaikutus- ja koulutustaidoilleen sekä opetussuunnitelman soveltamiselle.

Porvoon kaupungin erikoissuunnittelija ja koulutuspalveluiden kehittämisvastaava Tiina Välikangas kertoo videoilla ajatuksia tutoropettajakoulutuksesta ja vinkit tutoropettajakoulutusta harkitseville kunnille.

 

Ota yhteyttä, jos tarvitset luotettavaa ja asiantuntevaa kumppania järjestämään tutorkoulutusta kuntaasi. Keskustelemme mielellään kanssanne tutoropettajakoulutusten mahdollisuuksista!

Ota yhteyttä: Kimmo Kärpijoki, p. 050 311 6611, kimmo.karpijoki@helsinki.fi

Suosituimmat sisällöt

Uusimmat Blogit

Lue seuraavaksi